— Minä näin sekavaa unta — — vieraasta maasta —
— Nyt olet havahtunut.
— Nyt olen havahtunut, nyt ovat silmäni auki, ja nyt minä näen! Ei ole pahaa, ei ole koskaan ollut, ei voi tulla!
Ja minä näin linnun ilon. Ja puun ja lehtien ilon. Ja maan katsovan minua tuhansin, sädehtivin silmin.
— Kuka olet sinä? minä kysyin linnulta.
— Palavin ajatus, jonka sinä kutsut ja lähetät.
— Tule, lintu liversi. Minä lennän edeltä.
Ja lintu levitti kuultavat siipensä ja alkoi lentää maan yli pehmein kaarin. Lennossaan se liversi:
— Tule! Hän on odottanut sinua!
Ja samassa kaikki lehdet pyrähtivät oksiltaan ja olivat lintuja. Ne liittyivät pieneen airut-veljeensä. Kirmasivat riemuiten ylös ja alas. Silmä näki vain kultaisten viirujen parven; se kimalteli ilmassa niinkuin suihkukaivon vesi.