Hänen — Kauhean läsnäolon
minä tunnen. Tunnen sen.
Ja henkiä vartiossa
on huoneessani, jossa
minä enää elä en.
Ja tuskin hengitänkään.
Olen jähmetys, pelko vain.
Sana äänetön: Armahtakaa!
Sokon tuijotus luomien takaa
yli kaikkeus-ulappain,
jotk' ajatukseni vasta
tänä hetkenä aavistaa.
Hätäsignaali: Missä, missä
on väylä löydettävissä?
Ja onko Jumalaa? —
Ei kukaan, kukaan vastaa.
— Kuin vierelle vuotehen
kävis Kuolema otaa nostain.
Kuin kaukaa, kaukaa jostain
sois pauhina kuilujen.
AUTIO MAA
Sieluni maa on ääretön niinkuin Aasia, autio jäämeren lailla. Harmaata hiekkaa, hiekkaa ja harmaita paasia kaikkea kasvua vailla.
Aikoja sitten jäljet on karavaanien hiekka ahminut siellä. Kangastus mikään ei näy luoksensa maanien katseen tyhjällä tiellä.
Sieluni maahan pilvi on varjon heittänyt kauas lännestä itään. Viimeinen lintu siivellä päänsä on peittänyt. Ei ole elävää mitään.
LAPSEN KEHTO
Lapsen kehto — valtakunta suurin: siinä nukkuu pieni äärettömyys.