Salaperäinen on kehto keinuessaan: siinä tuuditellaan tulevaisuus. Siinä odottavat kapaloissaan kaikki voimat, kaikki tapahtumat, kaikki viattomuus, kaikki synnit, koko mystillinen ihmiselo.
Vaviskaamme lasta, lapsen kättä.
Hän on kerran punnitseva meidät.
Lapsi leikkii huolettomin käsin
nimillämme unohduksen leikin.
PALLOKENTÄLLÄ
Näin: pallokentän laitaan eräs rampa poikanen oli seisahtanut alle sen suuren lehmuksen.
Hän seisoi nurmikolla,
nojas kainalosauvoihin,
pelin tiimellystä katsoi
hän silmin kuumeisin.
Yli aurinkoisen hiekan,
johon lehmus varjon loi,
moni riemukas huuto kiiri,
moni kirkas nauru soi.
Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen.
Eräs seisoi hievahtamatta,
eräs raajarikkoinen.
Mut hänkään totisesti
ei muistanut sauvojaan.
Oli haltioitunut hehku
hänen kalpeilla kasvoillaan.
Ilost', innosta värähtelevän
hänen sieraintensa näin
joka kerta, kun maila pallon
löi puidenlatvoja päin.
Rajaviivan takaa milloin
joku uskalsi juosta pois,
oli niinkuin lehmuksen alta
eräs myöskin juossut ois —