Runotuotannon runsauteen olivat syynä suotuisat olot. Tervehtyminen — sekä runoilijan itsensä että hänen vaimonsa — edistyi hyvällä hoidolla ilahduttavasti, tieteellistäkin työtä tuli tehdyksi koko joukko,[61] ja vieras ympäristö, joka alussa oli vaikuttanut kiusallisesti, oli usein myös virkistykseksi. Näemme Krohnin taas yhtä virkeänä ja moniharrastuksisena kuin ennenkin. Hän lukee "Kuun tarinoita" saksaksi asuintovereilleen, ja kun huomaa niiden miellyttävän, ryhtyy suunnittelemaan saksalaista painosta tästä teoksestaan voidakseen sen palkkiolla avustaa tuhotulvista kärsineitä. Hyväätekevää tarkoitusta varten hän parina iltana esittää halullisille kuulijoille kuvauksia suomalais-virolaisesta mytologiasta. Omaksi ilokseen ja hyödykseen hän opiskelee englanninkieltä ja toivoo pian olevansa "perfect english gentleman", sillä hänen englanninkielen opettajattarensa on kehunut, että hän on "very quick to catch the particularities of the pronunciation".

Elämäänsä näinä aikoina Krohn pitää todellisena laiskurin elämänä ja saa siitä aihetta kirjoittaa runon "Laiskuuden ylistys", joka sisältää todeksi osoittautuneen väitteen:

Ei työjuhtien luo
Runotar koskahan käy.

Sanaa laiskottelu ei Krohnin käyttämänä voi ottaa kuitenkaan aivan täydestä. Krohn itse kertoo kirjeissään tekevänsä työtä siihen asti kuin tuntee itsensä väsyneeksi — "ei silmänräpäystäkään enempää", sanoo hän kirjeessä tammikuun 13 p:nä 1869 — ja saavansa sangen paljon valmista käsistään. Runoilussa tapahtui vuoden 1869 alussa pieni pysähdys, joka oli aivan tilapäinen. Krohn kirjoittaa siitä vanhemmilleen (13/1 1869): "Uusia runoja en ole nyt kirjoittanut. Luonnollisena reaktiona yhteen aikaan melkein jokapäiväiseksi käynyttä tuotantoa vastaan on nyt tullut seisahdus. Kohta toivon kuitenkin saavani valmiiksi suurehkon runon, joka minulla on mielessä."

Tuo mielessä ollut suuri runo on ilmeisesti "Purjehdusretki saaristossa", sillä tämän valmistusajaksi on käsikirjoitukseen merkitty helmikuun 18 p. Muut ulkomailla ollessa keväällä 1869 syntyneet runot ovat: "Ainoa hetki", "Tähden tuikkiminen", "Lempeni ja viisas ystäväni", "Käynti Valunpajassa", "Viinitarhan edustalla", "Huhtikuun 16 päivänä 1869", "Ne ovat vait!", "Leskisillä", "Suurisuiselle ystävälle", "Miks sua rakastan" ja "Virsi kotimaan puolesta".

* * * * *

Krohn palasi ulkomailta kotimaahan kesäkuun 12 päivänä 1869. "Tuskin saatoin olla kyyneltymättä", kirjoitti hän vanhemmilleen saman kuun 22 p:nä, "kun taas niin pitkän ajan jälkeen astuin kotimaan rantaan ja omaisten ja ystävien monet iloiset kasvot lausuivat minut tervetulleeksi." Kesän vietti runoilija vanhempiensa kodissa Kiiskilässä.

Syksyllä oli pitkän poissaolon jälkeen taas käytävä käsiksi entisiin puuhiin, "solmittava uudelleen moni katkennut lanka". Semmoisena mainitsee runoilija m.m. Vänrikki Stoolin tarinain suomentamisen. Muuhun runolliseen työhön ei enää ollut aikaa, sillä uusia, aikaa vieviä tehtäviä oli taas ilmestynyt, kuten kuraattorin toimi Savo-Karjalaisessa osakunnassa ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaiseman "Novellikirjaston" vaatimat suomennostyöt. Krohn kirjoittaa vanhemmilleen Helsingistä syyskuun 27 p:nä 1869: "Olen iltaisin enimmäkseen ollut poissa kotoa komiteoissa ja kokouksissa. Paljo työ käy ilolla ja voimalla. Siksi ei ole pelkoa liikarasituksesta. Olen muuten ottanut järkähtämättömäksi periaatteeksi, että en muulloin kuin aivan tavattomissa tapauksissa jatka hetkeäkään työtä, kun tunnen puristusta päässäni."

Krohnin runollisen tuotannon toinen kausi oli täten loppunut. Se oli ollut niin satoisa, että hän saattoi julkaista nyt uudetkin runot eri kokoelmana. Vuonna 1865 ilmestynyt "Runoelmia Suoniolta" ilmestyi nyt syksyllä 1869 uutena, lisättynä painoksena nimellä "Suonion runoelmia, I, II". Siihen ennättivät mukaan myös syksyllä 1869 Helsingissä kirjoitetut runot "Vieras lippu" ja "Tuhma, raak' on Suomalainen."

"Työ, kuten onnettomuuskin, ei tule koskaan yksin", lausui Krohn kerran. Sen Krohn sai todeta taas nytkin ulkomailta palattuaan. Siinä työssä, jonka hän nyt lähinnä seuranneina vuosina suoritti, oli muun muassa melkoinen määrä suomennoksia. Äitinsä pyynnöstä hän suomensi kokoelman K. Gerokin saarnoja. "Suomen Virallisen Lehden" ja "Uuden Suomettaren" kaunokirjalliseen osastoon hän suomensi Walter Scottin romaaneja, jotka sittemmin ilmestyivät kirjakauppaankin ja innostuttivat suomentamaan vielä lisää Scottia. Sen lisäksi hän suomensi Andersenin satuja ja Topeliuksen tekstin kuvateokseen "Matkustus Suomessa".