Näitten säkeistöjen vertailu osoittaa, että Wecksellin runon vaikutus Krohniin on melkoinen, kenties suurempi kuin vieras vaikutus missään muussa Krohnin runossa, mutta Krohn ei kuitenkaan jäljittele eikä mukaile Weckselliä, vaan tuo esille, vaikkakaan ei varsin onnistuneesti, oman paatoksensa ja katsomuksensa.

Runollisempi kuin "Suomalainen maamme ruotsalaiselle" on Porthan-juhlassa 1861 laulettu "Pohjolan valkeneminen". Siinä on taas Krohnilla muoto ollut valmiina, runo kun on kirjoitettu tutulla säveleellä laulettavaksi. Ajatussisällys on siitä piiristä, joka tähän aikaan pääasiallisesti askarrutti Krohnia. Hänen runoilunsa vahvat puolet pääsevät tässä oikeuksiinsa: kyky lausua sanottavansa kauniisti ja sujuvasti, hyvä maku, kuvarikkaus. Olematta mikään erikoisesti vaikuttava tahi huomattava luoma oli "Pohjolan valkeneminen" kuitenkin varteenotettava lisä silloiseen suomenkieliseen runouteen.

Muodon hallitseminen ja aiheen läheisyys runoilijan sydämelle ei suinkaan vielä riitä synnyttämään kunnollista runoa. Krohniinkin nähden pitää toisinaan paikkansa lause: "facit indignatio versus". Mutta ne Krohnin runot, joihin tuo lause soveltuu, eivät ole hänen parhaitaan. Yksi esimerkki semmoisista on vuoden 1861 tuotannossa, nimittäin "Suurelle herralle". Vihaa ja halveksumista ei Krohn saa vaikuttavasti esille. Hän on sovun, ystävyyden ja rakkauden runoilija.

Niinpä on "Yhteen kasvaneet koivut" kaunis ja runollinen.. Epävarmuutta kielen käytössä osoittaa säepari:

Oi kumppalini kulta,
Kuin tiesit tänne tulta,

jotka onkin myöhemmin korjattu. Ajanhengelle kuvaavaa on, että tässäkin runossa tahdottiin nähdä jotakin valtiollista sisältöä. Runoilijalta odotettiin enemmän aatteellisuutta kuin persoonallisten elämysten ja tunteitten esittämistä. Sen voi ottaa huomioon lieventävänä asianhaarana, kun tarkastellessaan Krohnin runoutta havaitsee sen kovin suurelta osalta liian vähän persoonalliseksi.

Useimmissa vuoden 1861 runoissa on sisällyksenä rakkaus. Ehein ja tunnelmallisin niistä on ehkä "Kultaa odottaessa". Se on noita Krohnin pikku runoja, joissa koko kuva nähtävästi on valmiina noussut tunnelman pohjalta eikä muodonkaan haku ole tuottanut vaikeutta, sillä kansanlaulun henki ja sävel on ollut lähellä apuaan tarjoamassa. Kansanrunoudesta on muotopuoleen nähden saanut tukea myös näppärä ja kuvista rikas "Neuvo", jonka Snellman lainasi "Litteraturbladet" lehteensä (1861, N:o 12) näytteenä Krohnin suuresta taidosta runoniekkana. "Kova rangaistus" ja "Neidon rukous" taas ovat syntyneet Runebergin merkeissä. Lainasta ei tässä voi olla puhettakaan, mutta kyllä Runebergin vaikutuksesta. Yleensä on Krohnin suhde Runebergiin se, että hän ilmeisesti pitää Runebergia oppimestarinaan ja on tämän vaikutuksen alainen, mutta verrattain harvoin hän ottaa nimenomaan jonkin määrätyn runon esikuvakseen taikka edes käyttää yksityiskohtia suorastaan mallinaan. Katsomus ja henki ovat Krohnilla ja Runebergilla samat, mutta ilmaisukeinoihin ja taiteelliseen muovailuun nähden jäävät niin Krohn kuin Ahlqvistkin pieniksi Runebergin rinnalle. He ovat todellakin vain "kaikenlaisia laulajia ja kanteloisen kantajia". — "Kova rangaistus", jossa itse ajatus Snellmanin mielestä tuntui hieman pakoitetulta, tuo mieleen Runebergin "Hämnden" ja myös runon "Fågeln" ("Öppet är min flickas fönster"). "Kova rangaistus" tekee sen vaikutuksen, kuin se olisi ajattelemalla tehty, jonkunmoista älyn leikkiä, mutta se ei ole vailla runollisuutta. Kelpaahan, kuten Theodor M. Meyer osoittaa,[136] elävä ajatuskin runon lähtökohdaksi ja kannattajaksi. Runo "Neidon rukous" on myös yleissävyltään runebergilainen ja tarjoaa vertauskohtia "Tili Frigga" runon alkusäkeisiin tahi serbialaisen kansanlaulun "Önskningarna" loppuosaan. "Varotus tytöille" puhuu leikillisesti poikien uskottomuudesta, kuten Runebergkin toisinaan tekee (esim. "Vill du byta öde?"). Pikku runo "Varotus" taasen on kenties jonkunmoista jälkikaikua Franzénin runosta "Den sena våren", vaikka ajatus näissä kahdessa runossa onkin aivan erilainen. Kenties Krohnin mielessä kuitenkin ovat jossakin määrin soineet Franzénin säkeet:

Stackars fjäril! som i dagen
Kom att bli af kölden slagen.
Nu der flyger fram en an'n —
Ser du barn, så grann, så grann!
Akta, då med utsträckt finger
Du att honom fånga springer.
Han på nässlan sätter sig.
Akta barn! hon bränner dig.

Vuoden 1861 rakkausrunoissa soinnahtaa Krohnilla myös sävel Topeliuksesta. Runomitan yhtäläisyys ja laulavaisuus pakoittaa nimittäin asettamaan yhteen runon "Nuoruuttaan surija" ja Topeliuksen kirjoittaman ja säveltämän "Hvem är du, fria och klara ton". Topeliuksen ja Krohnin keskinäistä suhdetta joudumme vielä koskettelemaan etempänä. Runoa "Nuoruuttaan surija" piti Krohn itse nähtävästi heikkona, koska hän ei ottanut sitä runokokoelmiinsa.

Myös Körner ja Schiller vaikuttavat edelleen Krohnin runoiluun. Edellinen olikin Krohnin mielirunoilija nuorena. Hänen vaikuttamakseen täytyy selittää Krohnin tuotannossa oudonlaatuinen, mutta reipas ja luistava "Sotamiesten laulu", vaikkakaan ei voi osoittaa esikuvaksi mitään määrättyä runoa. Myöskin Petöfin vaikutus on tässä ajateltavissa. Mutta runon alkujuuret löydetään jo nuoruusvuosilta. Koulupoikana Krohn ruotsinsi saksasta sotamieslaulun ("Soldatvisa"), jossa on hiukan vertauskohtia "Sotamiesten lauluun". — Myöhemmin Körner väistyy Krohnin fantasiaelämässä yhä enemmän taka-alalle ja sen sijaan saa Schiller enemmän vaikutusvaltaa. Luonteitten yhtäläisyys veti mietelmiin ja idealismiin taipuvaa Krohnia lähelle Schilleriä. Vuoden 1861 tuotteista on "Runoniekan sydän" suuressa määrin Schillerin arvoitusten kaltainen. "Elämän menot":