Suomennoksen kokonaisvaikutus on kuitenkin varsin hyvä.. — Valter Juva on voinut suomentaessaan "Lorelein" uudelleen käyttää hyväkseen kielemme nykyistä kehitysastetta, ja runotekniikan saavutuksia, mutta suomennoksella on ansionsa uuden käännöksen rinnalla.[144]
Ennenkuin siirrymme seuraaviin vuosiin, mainittakoon tässä vielä täydellisyyden vuoksi, että Krohn julkaisi vuonna 1861 lehdessä "Från nära och fjerran" pienen, topeliusmaisen suorasanaisen kappaleen "Det var ju bara en fantast" (N:o 10) ja runon "Memnonsbilden" (N:o 12). Kerrottuaan runossaan Memnonin patsaasta Krohn lopettaa:
Så i menskohjärtat gömd,
Knappast anad, knappast drömd, —
Slumrar mången ljuflig sång,
Tills utur den kalla barm
Kärlekslågan ljus och varm
Väcker den till lif engång.
Sitaatti olkoon tässä sallittu tyypillisenä, luonteenomaisena näytteenä. — Samassa lehdessä on vielä (N:o 6) P. Mansikan "Oravan valitus" ja O. Lyytisen "En laulamasta lakkaa" suomeksi, vieressä ruotsinkielinen runomittainen käännös. Sekin on Krohnin työtä. Jo edellistä lehden vuosikertaa oli Krohn avustanut painattamalla siihen suomeksi runonsa "Iltaselle" ja "Neidon lohdutus" (1860, N:o 5) sekä ruotsiksi kuvauksen Helgolandista. Vielä aikaisemmin oli samassa lehdessä ollut pieni palanen Krohnin "Angelica"-suomennosta. Runot "Provessori Lönnrotille" (1862) ja "Taideniekkaseuran vuosijuhlassa" (1865) ovat tilapäisiä tuotteita, mutta hyvin suoritettuja. Viimeksi mainittu ansaitsee huomiota onnistuneena kokeena jäljitellä sapholaista runomittaa. Suomenkielinen juhlarunous oli nyt saanut edustajan, joka yli parin vuosikymmenen aikana ahkerasti ja hyvällä menestyksellä edusti tätä runouden lajia.
Vuoden 1865 tuotteita on myös runo "Suomalaisille". Sen synnystä on jo aikaisemmin (s. 49) kerrottu. Siinä on taas paheksumisen tunne synnyttänyt runon, tällä kertaa verrattain onnistuneen ja omintakeisen. Voimakas siveellinen suuttumus on runon kannattavana voimana ja samalla on myös selvästi esitetty positiivinenkin toimintaohje. Ytimekkäät säkeet:
Kumpi suurna, kumpi piennä,
Olkoon lasten riitana;
Kyynärähän tok' ei liene
Miehen kunnon mittana!
Ylempänä, alempana,
Mitä siitä huoltakaan,
Kun vaan kukin portahana
Onpi Suomen kunniaan!
sisältävät ajatuksen, katsomuksen, joka kulkee punaisena lankana läpi koko Krohnin runouden jo kouluajoilta ("Uppmuntran") aina viimeiseen tuotteeseen asti. Yksilön ja hänen onnensa vähäpätöisyydestä suuren asian rinnalla oli Topeliuskin laulanut. Krohn lausuu saman asian kuitenkin aivan omalla tavallaan, kun sen sijaan Paavo Cajander melkein sanasta sanaan toistaa Topeliuksen runon "Ynglingens drömmar" lopun.
Ennenkuin siirrymme Krohnin runoilun toiseen nousukauteen, on vielä mainittava muutama Petöfi-suomennos, kansanlaulun pohjalta nousseet kauniit ja tunnelmalliset "Rauta" ja "Turvaton" sekä ennen kaikkea pienokaisen kuoleman johdosta kirjoitettu "Pikku Julius vainaa":
Mamman Luli pikkarainen
Ivaksi maailma-matkalleen,
Mut' jo pian lapsukainen
Väsyi pienin jalkoineen.
"Syliin, syliin!" itki
"Enemp' astua en voi!"
Kohta enkeli jo tuli,
Lepoon Lulin päästä soi.