Kieltämättä tämä pieni runo on kaikkein kauneimpia Krohnin kirjoittamista. L-äänteet antavat sanonnalle pehmeän, lapsellisesti lepertelevän sävyn, mutta runo ei ole liian lapsellinen, vaan siinä vallitsee vakava, eheä tunnelma. Sangen itsenäistäkin on tässä hyvin tavallisen aiheen käsittely. Sovinnaisempi on esimerkiksi Ahlqvistin "Pikku Annan kuoltua", jossa lapsen esittäminen maan päälle vierailemaan saapuneena enkelinä on, kuten on huomautettu,[145] runouden yleistavaraa. Choraeuksen runosta "Vid lilla Ludvigs graf" ei Krohnin runo myöskään ole riippuvainen. Yhtäläistä kummassakin tosin aluksi oli se, että kumpikin antaa kuolleen lapsen puhua äidilleen. Krohnin runon päällekirjoituksena oli alkujaan "Pikku Julius äitillensä" ja siinä oli kolmas säkeistö, joka tekee tuon päällekirjoituksen ymmärrettäväksi. Tämä muodostelma ei kuitenkaan tyydyttänyt Krohnia, vaan hän poisti kolmannen säkeistön, jolloin runon nimikin oli muutettava. Vaikeata on mennä väittämään, että Krohnin runo ensimäisessäkään muodossaan on missään tekemisissä Choraeuksen runon kanssa, siinä määrin erilaisia ovat nuo kaksi runoa. — Tämä runon vertaaminen Topeliuksen ihanaan "En liten pilt" osoittaa myös Krohnin itsenäisyyttä ja samalla hänen arvostelukykyään, joka varjeli yrittämästäkin tässä Topeliuksen jäljittelemistä. Tunteen aitoutta, todistaa se, että aihe ei ole johtanut Krohnia esittämään sellaisia mietelmiä kuin Runeberg runossaan "På ett barns graf". Krohnin runoilun ensimäisen ja toisen nousukauden yhdistää toisiinsa kolme runoa, jotka tavallaan kuuluvat kumpaankin. Ne ovat: "Tottelemattomat jäsenet", aloitettu vuonna 1860, valmistettu Wiesbadenissa marraskuun 3 p. 1868, "Armahalleni", kirjoitettu ruotsiksi vuonna 1861, ja "Lempeni ja viisas ystäväni", josta on olemassa ruotsinkielinen, nähtävästi aikaisempi laitos nimellä "Fantasi".
"Tottelemattomat jäsenet" muistuttaa sekä runomittansa puolesta että yleiseltä sävyltään Runebergin leikillisiä lemmenlauluja. Tuollainen aihe ja käsittelytapa oli kyllä Krohninkin luonteen mukainen, mutta Runebergiltä hän on epäilemättä oppinut lisää näppäryyttä ja täsmällisyyttä. Runo semmoisenaan ei kuitenkaan ole erikoisen vaikuttava eikä huomattava. Syy siihen on tietenkin konseptiossa. On lähdetty ajatuksesta, leikillisestä käänteestä ja hakemalla haettu sille muoto. Useimmiten on tällöin tulos heikko.
Mielenkiintoisempi runo on "Armahalleni". Sen ruotsinkielistä alkuteosta emme tunne. Suomenkieliseen runoon on olemassa konseptiluonnos, jota on korjailtu aivan pitkin matkaa, mikä ei ole tavallista Krohnilla. Runotar lienee ollut sitä kirjoitettaessa vastahakoinen. Melkeinpä ainoa paikka, joka on ilman korjauksia, on säepari:
Viaton Vestali Sä, oi tule ja tultani varjoo,
Viritä väsäyvää, hillitä hurjenevaa.
Siinä on runon ydin ja lähtökohta. Runon pääsisältö voi olla muistelma ennen luetusta. Franzénin runojen joukossa on "Varning", jossa puhutaan rakkauden tulosta ja jonka toinen säkeistö kuuluu:
Med bäfvan möt den gudamagt, som stiger
In i sitt tempel, till hans tjenst beredt,
Och i den hemlighet, han än förtiger,
Träng ej att forska med förtidigt vett.
Njut tyst den eld från himlen, som inviger
Ditt rena hjerta, ack! så oförsedt.
Men vårda den, att den ej lös må rasa.
Ack! lifvets glädje blir så lätt dess fasa.
Ensi kertaa on Krohn tässä koettanut käyttää eleegistä runomittaa omassa runossaan. Hän ei enää polje korkoa, kuten hän oli tehnyt suomentaessaan Malmströmin "Angelicaa", mutta hän ei pane kylliksi huomiota laajuuteen. Sen vuoksi on rytmi huonoa, useat säkeet epäonnistuneita. Epäonnistuneisuutta vielä lisää loppusointujen käyttäminen, joilla runoilija kai on koettanut pelastaa asiansa, mutta jotka ovat aivan sopimattomat eleegiseen runomittaan.[146] — Yksi pikkuinen yritys käyttää eleegistä runomittaa on kylläkin vielä aikaisempi, mutta runo on niin lyhyt katkelma, ett'ei sitä juuri voi ottaa lukuun. Sen nimi on "Nuorukais- ja miesijän vaiheella" ja se kuuluu:
Oi uni sä suloinen, sano miksi jo luotani lensit,
Miks mua hyljäten haihduit, miksikä pois pakenet.
Tähti sa rakkauden, joka taivahallani tuikit,
Miks tules sammunut on, vaalennut valos on.
Suljettu paratiisini on, sen enkeli seisoo
Portilla tulinen kalpa — — — kädessään.
Näkyy, miten vaikeata Krohnin alussa oli käyttää heksametria ja pentametria, joita hän myöhemmin juhlarunoissaan suosii ja myös hyvin hallitsee. Voisi ajatella, että tämä katkelma, jonka sävyssä on jotakin Ahlqvistin tapaista, on jollakin tavoin vaikuttanut runon "Armahalleni" syntyyn, niin erilainen kuin runojen sisällys onkin. Eiväthän nämä runot syntymäaikaan nähden ole aivan kaukana toisistaan. Jos tällä yhteen asettamisella on oikeutusta, niin se osoittaa, miten pitkän tien runoilijan fantasiatoiminta on kulkenut, ennenkuin runo "Armahalleni" on saanut lopullisen muotonsa. Vuosien kuluessa saavutettu kypsyys on alkuperäisestä subjektiivisesta minä-runosta tehnyt ulkokohtaisemman.
"Lempeni ja viisas ystäväni" muistuttaa yleissävyltään hiukan Topeliuksen runoutta. Topeliukselta saatu, kenties tajuton laina, on viisaan ystävän mainitseminen. Alkujaan, runon ruotsinkielisessä laitoksessa, ei esiinny tämä sanamuoto vaan "de vises skara". Muuten ruotsinkielinen ja suomenkielinen runo ovat hyvin lähellä toisiaan. Voisipa melkein puhua suorastaan käännöksestä.[147]