Runo "Sun tahtosi tapahtukoon" kuuluu myös sävynsä, sisällyksensä ja syntymäaikansa puolesta Emma-sikermään paljon suuremmalla syyllä kuin ne ennen vaimon kuolemaa kirjoitetut runot, jotka tekijä "Valituissa runoelmissaan" on siihen sijoittanut. Alkujaan näkyykin Krohn aikoneen yhdistää tässä käsittelemämme murherunot sarjaksi nimellä "Pimeitten päivien ajalta". Siihen olisi "Sun tahtosi tapahtukoon" ollut kaikin puolin arvokas loppuruno. Jo runon päällekirjoitus osoittaa, että Krohn siinä esittää sisintä, ankarimmilla taisteluilla saavutettua vakaumustaan. Hän voittaa taaskin kohtalonsa ja saavuttaa sielulleen rauhan nöyrtymällä ja alistumalla Jumalan johdantaan. Ei se nytkään käynyt helposti, mutta kun taistelu oli loppuun taisteltu, huomasi runoilija taas selvästi, että Jumala on rakastava isä:
Juur' ankarimpan' olit laupiain,
Suurimman armos tuskass' annoit mulle.
Ma näin, ett' onni onnist' autuain
On se, kun onnens' uhratuks saa Sulle.
Herra, ma kiitän Sua!
Runo on harras ja syvä. Sekin, ken ei persoonallisesti ole kokenut siinä ilmaistua uskonnollista tunnetta, luottaa runoilijan vilpittömyyteen.
Kun koettelemus on kestetty, taistelu Jumalan avulla voitokkaasti taisteltu, silloin voi runoilija sanoa rohkaisevan sanan toisillekin kärsiville. "Pää pystyyn!" on hyvä ja voimakkaasti tehoava runo sen vuoksi, että sillä on pitkä esihistoria. Se on askel eteenpäin kaikesta siitä, mitä runoilija oli kokenut ja mihin hän oli päässyt kirjoittaessaan runon "Sun tahtosi tapahtukoon". Lähes kaksi kuukautta aikaa on näiden runojen syntymän välillä, mutta ne kuuluvat kiinteästi yhteen. Se on asiallisesti Emma-sikermän loppuruno.
Seuraava tuote on kaunismuotoinen ja sujuva "Oi kiitos!" Sen tunnelmallisuus todistaa, että runoilija tässäkin esittää jotakin elettyä, jotakin lyhytaikaista, mutta kaunista, semmoista minkä muisto ei hevin haihdu. Näin ollen tämä runo on jossakin määrin samanlainen kuin "Ainoa hetki", mutta hillitympi, kauniimpi ja persoonallisempi. — Heikompi on runo "Keväällä 1876", mutta siinä viehättää tekijän toivehikas mieliala, joka on selvästi tuotu esille sanoin ja kuvin ja värähtelee runon rytmissäkin.
Yleisempää laatua ja nimenomaan taas suomalaisuuden aatteen inspiroima on "Rouva Winterhjelm'in muistikirjaan". Se on Krohnin ainoa sonetti. Vaikeata runomuotoa Krohn tässä hallitsee täydellisesti eikä sisällyksessä tunnu mitään muodon vaikuttamaa pingoitusta. Sonetti on sopiva muoto mieterunoilulle, joka nimenomaan onkin Krohnin alaa.
Toinen murhevuonna 1875 sepitetty yleisluontoinen runo on "Savonlinnan 400-vuotisen muistojuhlan viettämiseksi". Tuollainen tilattu ja tilapäinen tuote luonnostaankin jo kuvastaa enemmän ajan yleistä katsantotapaa ja makua kuin tekijänsä persoonallisuutta. Valaisevana seikkana voi kuitenkin panna merkille, että tämä Krohnin runo ja Topeliuksen samaan tilaisuuteen sepittämä ruotsinkielinen juhlaruno hipovat samoja aloja ja osoittavat runoilijain luonteitten ja ajatustavan yhtäläisyyttä, kun taas Cygnaeuksen juhlarunon kanssa Krohnilla ei ole kosketuskohtia. Muodollisesti on Krohnin runo niin hyvä kuin suomenkieliseltä runolta siihen aikaan suinkin voi odottaa. Heksametri ja pentametri soivat jokseenkin täyteläisinä ja moitteettomina. Taidekeinojen käyttäminen osoittaa tottumusta ja varmuutta. Niinpä jo alkuun on vaikuttavasti sovitettu tuo ajatusrunoudelle ominainen alius, jota Krohn joskus muulloinkin käyttää:
Muut vaan kiitelkööt sotasankarien verityötä.
Kenties tässä on jälkikaikua, heikko muistelma Kallion säkeestä: "Huoleti kiitelkööt muut Alppien seutuja kauniiks". Sitä saattaa otaksumaan eräs toinen paikka samassa runossa, jolla on myös yhtäläisyyttä Kallion "Oman maan" erään kohdan kanssa:
Kontion suuttunehen kanss' yhä painia löi.