Vaikka onkin ilmeistä Topeliuksen sanain toistamista se Suomen kansan kuvaileminen, jota Krohnin keisarirunot sisältävät, niin ei tässäkään edes voi puhua vain pelkästä lainasta semmoisenaan. Se, mitä Krohn Suomen kansasta sanoo, on ollut hänen syvintä vakaumustaan jo koulupojasta asti, mahdollisesti kyllä jo silloin osittain Topeliuksen ja Runebergin vaikutuksesta. Todistuksena siitä on Krohnin runo "Lyxen", joka on kirjoitettu helmikuun 17 päivänä 1852 ja kuuluu:
En främling kom från söderns land.
Skön, ung, i granna kläder;
Han stannade på Suomis strand
Och vandra' kring dess städer.
Han bjöd oss rikedcm och makt
I stället för vår heder;
Han såg med hån cch med förakt
På våra enkla seder.
Men här han fann, det han ej trott
I fattigt land sig finna:
Förnöjsamheten med sin lott,
Som intet mer vill vinna.
Förgäfves han sin vara bjöd
För priset af vår heder;
Hvar ville hellre vara död
Än svika gamla seder.
O främling! Fly från denna ort
Med dina toma luster.
Du aldrig hade komma bort
Till våra arma kuster.
Krohnkin on ollut tehokkaasti myötävaikuttamassa sen liiaksi ihannoivan käsityksen syntyyn Suomen kansasta, joka hänen aikakaudeltaan siirtyi perinnöksi seuraaville sukupolville, varsinkin Topeliuksen "Maamme kirjan" välityksellä — teoksen, jossa Krohnillakin on huomattava osuus. Topelius nimittäin lainasi "Maamme kirjaan" Krohnin kuvauksia Suomen historiasta.
Runosta "Runebergin patsasta paljastettaessa" on kaiken edellä esitetyn jälkeen enää vähän sanottavaa. Siinä tuodaan esille yhtä ja toista, mitä Krohnin runoudessa jo aikaisemmin on tavattu (vrt. esim. "Suomalainen maamme ruotsalaiselle") ja siinä on myös yhtymäkohtia Ahlqvistin runouteen sekä Topeliuksen runoon "Kantele". Kuvaavaa on, että niin Krohn kuin Topeliuskin kosketellessaan Suomen henkistä elämää välttävät mainitsemasta Snellmania. Vasta Krohnin runouden suoranainen jatkaja Paavo Cajander, joka on kauempana ajassa, tuo esiin hänet ("Vapautettu kuningatar").
Tyypillinen on runo "Turun suomalaisen lyseon vihkiäisjuhlassa". Siinä on silmiinpistävä loogillinen dispositio, toisin sanoen runo on disponoitu eikä komponoitu. Runon kannattajana on loogillisesti etenevä ajatus, jonka valaisemiseksi on haettu joukko kuvia. Tämän runon käsikirjoituksia on Krohnin papereitten joukossa kolme kappaletta. Se johtunee runon erikoisesta kohtalosta. Kun Krohn oli saanut runonsa valmiiksi, pani hän sen kirjekuoreen osoitettuna Turkuun ja merkitsi kuoreen "Sisäänkirjoitetaan" sekä lähetti pikku tyttösen viemään sitä postiin. Tyttö pisti kirjeen postilaatikkoon, josta sen varkaat veivät luullen saavansa rahaa. Asiasta johtui vaikeuksia, kun kadonnut käsikirjoitus oli ainoa. Koulun vihkiäisjuhla lykkäytyi sen takia. Muistutellen mieleensä mitä oli kirjoittanut Krohn kirjoitti koko runon uudestaan.[157]
Krohnin viimeinen juhlaruno "Brahen patsasta paljastettaessa" on sommittelultaan edellisen kaltainen: loogillinen ajatus on somistettu kuvilla ja sanonnassa on juhlarunon tyyliin sopivaa retoorisuutta. — Juhlarunon luontoinen on myös vuonna 1888 kirjoitettu "Hyljätty äiti", paljon romanttisia aineksia sisältävä, Krohnille luonteenomainen runo, jonka on synnyttänyt "katkera mieli nähdessä kuinka aivan suomalaisella tavalla kasvatetut nuorukaiset, sekä nuoret miehet että naiset, niin usein vielä koulusta tultuansa hylkäävät suomalaisuutensa". Näin tuo Krohnin joutsenlaulu[158] vielä tuo voimakkaasti esille sen aatteen, joka oli ollut keskeisin koko hänen runoudessaan ja kaikessa hänen toiminnassaan. Samalla se sekä konseptioon että kompositioon nähden ja muissakin suhteissa on valaiseva näyte siitä, mihin Krohn runoilijana pyrki ja mihin asti hän epäsuotuisissakin olosuhteissa tavallisesti pääsi. Se ei ole Krohnin parhaita saavutuksia, mutta kuvaa hyvin hänen luonnettaan. Jonkunmoista vaikutusta sen syntyyn on voinut olla Krohnin lähimmän hengenheimolaisen Topeliuksen runolla "Sången".