Joskus, hyvin harvoin kuitenkin, voi Krohnilla kohdata identtisiä riimejä, joko samoja sanoja tahi samanmuotoisia eri sanoja: nojassa päin — nurinpäin; — — tulee valtaherra orjan luo — käskyt tiuskaa, hirmun luo. — Tämmöiset riimit ovat vaikutukseltaan heikkoja. Eri asia on, jos saman loppusoinnun toistaminen ei johdu riimihädästä, vaan on taidekeino. Silloin sen teho on suurempi. Esim.:
Lapioi, lapioi!
Hautuumiesi, lapioi!
Runoissa "Suomalaisille" ja "Koivu etelässä" toistetaan samoja säkeitä, jolloin samat loppusoinnutkin (liitti — siitti; lempeämpi — hempeämpi) toistuvat. Samanlaista tapaa joskus Krohnin juhlarunoissa.
Esittämiään lyhennyksiä käyttäen Krohn saa jonkunverran lisää täydellisiä loppusointuja. Esim.: Jotk' omakseen jo kullan sait — ne ovat vait; pöytään — löytään; tään — niin viheljään; läikkyvän — viherjän; pimjä — himjä. Mutta hän käyttää muitakin keinoja riimin saamiseksi. Niinpä hän turvautuu murteellisiin tahi muuten omituisiin muotoihin, siis oikeastaan hätäriimiin, olkoonpa että näin saatu loppusointu sinänsä olisikin täydellinen. Esim.: sauvan — rauvan; kuningas — aikoas; nurmessa — ilmoa; tajua — juohtu[n]na; hylkeät — sylkevät; oi kumppalini kulta — kuin tiesit tänne tulta; kaati (verbistä kaataa) — vaatii; tätä — emäntätä; kaikki — vaiki; täyttämähän — mielellähän; kumppaliahan — matkahan; Aleksanterimme — rinkihimme; hirmutöitä — hetkilöitä — hedelmöitä; ohjaajaksi — maailmaksi — läksi. Riimin takia on myös käytetty toisinaan -nunna-loppuisia verbimuotoja: muistanunna — luikahtunna. Hätätilassa on riimin takia harvoin sanan loppuvokaali heittynyt: levotonn' — on. Illatiivin pääte -seen, pl. -siin, oli Krohnin aikana vielä -sen, -sin, joten virheettömiksi riimeiksi saatiin: muistihin — vaatteisin, lintunen — taivaasen.
Sopiva tapa säästeliäästi käytettynä riimien lisäämiseksi on erisnimien, vieläpä vieraskielisten sanain asettaminen loppusointupariksi. Krohnilla on: unestaan — Porthan, Italia — rinnasta, Luli — tuli, Kustan — mustan, vei — Lorelei, Sicilian — kukkulan; Fridolin — lieneekin —- hartahin; Dominus — siunaus.
Sen sijaan on perin huono keino riimin saamiseksi koron polkeminen. Tätä vikaa oli Krohnilla alussa hiukan, mutta hän korjasi pian tuommoiset paikat runoissaan. Esim.: keväällä kun tulee — jo varpu vaikenee; aivon toista neuvoa pitää — mie en jaksakaan enää. Korjaamatta on jäänyt: sakeat — viattomat (Vakoja), ja hieman lievempi: opikaan — kumartamaan (Aleksanteri II:n 25-vuot. hallitusp., II).
Normalisoidessa on saatu Krohnin koottujen runojen painokseen muutama virheellinen tahi huononnettu loppusointu. Esim. sauvan — raudan, hammasluske — keihäsryske (alk. keihäsruske); mielessän', sydämessän' (alkup. täyteläisempi mielessäin; samassa runossa (Neidon tunnustus) on kuitenkin huulilleni eikä huulillen).[199]
Loppusoinnun käytössä ei Krohnilla ole havaittavissa mainittavaa kehitystä täydellistä riimipuhtautta kohti. Kolmi- ja nelitavuisia loppusointuja Krohn etsii tuotantonsa alkupuolella, mutta hänen kolmannen runoilukautensa runoissa niiden käyttö vähenee. Humoristisen vaikutuksen synnyttämiseksi Krohn ei käytä loppusointuja. Huumorillahan on muutenkin vähän sijaa hänen runoudessaan. Sitä oikeutettua vaatimusta, että saman runon toisiaan vastaavien säkeistöjen vastaavien riimien tulee olla myös laajuudeltaan jokseenkin samanlaisia, Krohn riimipulassaan tuskin on vakavasti koettanutkaan täyttää. Mutta kunniaksi hänelle sen sijaan on, ett'ei hän käytä riimeinä sanoja joka, että, kun y.m.s., joita meillä on uudemmassa runoudessamme nähty käytettävän hätäkeinoina. Muutenkaan hän ei uhraa sanonnan luontevuutta loppusoinnun takia. Riimikin puolestaan hänellä usein palvelee enemmän ajatuksen selvyyttä kuin musikaalisia tarkoitusperiä. Vaikka loppusointu on Krohnille mieluinen kaunistuskeino, ei hän kuitenkaan käytä sitä liiaksi. Riimileikkiä hän karttaa. Kolmeakin yhteenkuuluvaa riimiä hän käyttää harvoin, ett'ei ajatuksen loogillinen kulku estyisi.
Sonetti ja ottave rime koko rakenteellaan pyöristävät ajatusta ja pyrkivät sitä ohjaamaan, loppusoinnuilla on tässä suuri osansa. Krohnin ainoan sonetin onnistumiseen on osaltaan vaikuttanut hänen taipumuksensa mieterunoiluun. Runossa "Vieras lippu" havaitaan, että kolmella sointuparilla yhteen liitetyt säkeet sisältävät yhtenäisen ajatuksen. Viimeinen säepari on useimmissa säkeistöissä lopputoistuman (refrängin) luonteinen. Suomenkielen riimiköyhyys tekee sen, että jos runoilija käyttää kolmea yhteenkuuluvaa täyteläistä loppusointua (ei päätteitä), ne väkisinkin johtavat runon ajatuskulkua, koska riimeissä ei ole valitsemisen varaa.[200] "Vieras lippu" osoittaa sen myös. Voi tietysti tapahtua niinkin, että lähtee etsimään aasia ja löytää kuningaskunnan, etsii loppusointuja ja löytää uusia kauneusmaailmoita.
Yleensä näyttää Krohnilla ennakolta ajateltu ajatus määräävän loppusoinnun eikä päinvastoin. Tätä menettelytapaa helpoittaa se, että Krohn ei pidä ehdotonta riimipuhtautta välttämättömänä ja turvautuu myös suuressa määrässä pääteriimeihin. Hänen runonsa ovat usein, kuten jo olemme huomauttaneet, enemmän ajatuksen leikkiä kuin tunteella kyllästettyjä mielialan ilmaisuja. Siksi ei riimikään niissä ole sisällyksen kannalta aivan erikoisen tärkeä tekijä. Sanonta liikkuu helposti edeltäpäin määrätyssä kaavassa ja kaavaan kuuluvien loppusointujen puitteissa. Persoonallisissa ja voimakastunteisissa Emma-runoissakaan ei tunne puhkaise muodoksi valitun kaavan rajoja sillä tavoin, että se vaikuttaisi loppusointujen yleiseen laatuun.