HEIKKI (ärtyneenä). Lopettakaa jo! En minä viitsi enää kuunnella.
EMÄNTÄ (surullisena). Voi Heikki, Heikki, minun ainoa poikani! Kuinka voitkaan raskauttaa vanhan äitisi sydäntä tällaisilla sanoilla, kuinka voit sen tehdä? Ajattele minun suruani ja muista, että velvollisuutesi on kunnioittaa minua, äitiäsi. Älä unhota, että moni on samalla tavalla alkanut ja kurjuudella lopettanut elämänsä, ja että sinunkin tulevaisuutesi voi olla yhtä surkea. — Voi Heikki poikani, jos tämän oikein ymmärtäisit, niin toisin sinä varmasti eläisit. Mutta sinä et tahdo sitä ymmärtää, et tahtoisi edes puhettani kuunnella ja se minua enimmän surettaa. Voi, mitä minun pitäisi tehdä, että tulisit tämän ymmärtämään, sillä minä en voi nähdä sinua huonolla tiellä ja perikadon partaalla… Ei, ei! Se on niin katkeraa, ett'ei sitä sanoa saata! Minkätähden sinusta piti tällainen tuleman, kun isäsi ja veljesikin olivat niin siivoja? (Itkee.) Voi, voi, aina kun muistelen heitä, vaivaa minua kamala tuska. Armahtakoon Jumala minua, sillä itse olen syypää heidän kuolemaansa, vaikk'ei kukaan sitä usko. Voi, voi, mitä minun pitää tekemän?
(Pyyhkii silmiään ja menee kamariin.)
HEIKKI (katselee ihmetellen äidin perään). No mitä tämä nyt oli, kun noin rupesi itkemään ja valittamaan; mitä hän minusta tahtoi? Enhän minä silti mikään juomari ole, vaikka nyt olenkin vähän liiaksi maistellut ja ollut yön ulkona. Onhan se nuorten tapa, ja miks'en minä saisi pitää lystiä yhtähyvin kuin muutkin? Juovathan ne toisetkin ja enemmän vielä, eikä kukaan puhu mitään. Ei, kyllä hän nyt turhia minusta pelkää ja luulottelee. Mitä hän sitten sanoisi, jos olisin joka yö matkoillani, niinkuin moni tekeekin; sitten hän itkeä saisi, mutta nyt se on aivan tarpeetonta, sillä totta kai minä sen mahdan ymmärtää, mitä teen. Ja mitä hän isästä puhui ja veljistäni, kun itkee ja syyttelee itseään? Ei suinkaan hän ole niitä tappamaan ruvennut?
(Emäntä tulee kamarista kirja kädessä.)
EMÄNTÄ. Sinun täytyy kuulla äitisi sanoja, Heikki, ja parantaa elämäsi, ennenkun se on myöhäistä. Tahdotko tehdä sen?
HEIKKI. Mutta enhän minä…
EMÄNTÄ. Ei, älä rupea vastustelemaan, silloin ei siitä koskaan tule mitään hyvää. Jos annat pahalle vallan, niin silloin se viepi sinut kokonaan, ennenkun huomaatkaan. On synti, ett'en ole jo ennen puhunut sinulle näistä asioista. Eihän sinulla suinkaan ole aikomus ruveta huonosti elämään, vai kuinka?
HEIKKI (katselee synkästi eteensä). Eihän toki.
EMÄNTÄ. Niin, kukapa sitä olisi aikonut, mutta yhtä kaikki on niin paljon olemassa onnettomia ihmisiä. Sanoppas, mistä se tulee? — (Heikki raappii päätään.) Joo, se tulee siitä, että on annettu pahalle ohjat käteen ja se on taluttanut heidät sinne, mihin on tahtonut. Mutta sinulle ei saa siten käydä, ei missään tapauksessa. Katso, tässä on kirja, jota minä olen monta Herran vuotta lukenut ja aina löytänyt suurta apua ja lohdutusta (panee kirjan pöydälle). Rupea sinäkin lukemaan sitä, niin varmasti löydät itsellesi uuden elämän. (Istuu tuolille.) Lue nyt heti siitä jotakin, niin minäkin saan kuunnella ennenkun menen kirkkoon. Ja voit sitten jatkaa sinä aikana, sillä kirkkoon ei sinusta kumminkaan tällä kertaa ole.