(Jussi nojaa hämmästyneenä sängynkarmiin.)
EMÄNTÄ. Puhutaan siitä sitte toisten.
HEIKKI (Jussille). Kaikissa tapauksissa tahdon, että sinusta pidetään parempaa huolta kuin tähän asti… Tahdon pitää sinusta kuin omasta veljestäni.
(Jussi nyyhkyttää.)
EMÄNTÄ. Sen hän, poika parka, kyllä ansaitse. Hän onkin koko ikänsä saanut kärsiä ihmisten pilkkaa ja ylenkatsetta, ja kuitenkin on hän niin hyvä ja hiljainen.
HEIKKI. No mitä arvelet asiasta, Jussi?
JUSSI. Voi, voi, en minä tiedä… miten minä… Olen muutenkin niin huono… Ja kun te aina olette ollut niin hyviä minulle… Otitte tänne ja armahditte, kun ei kukaan minusta huolinut eikä antanut minulle ruokaa.
(Itkee.)
EMÄNTÄ. Poika parka, paljon olet saanut sinäkin kärsiä…
HEIKKI. Mutta nyt siitä tuleekin loppu! Mene syömään, Jussi, ja jätä meidät vähäksi aikaa.