(Jussi menee.)
EMÄNTÄ. Kyllä hän parempaa kohtelua tarvitseekin… Sinäkin olet ollut hänelle niin ylen ankara.
HEIKKI. Niin, Jumala paratkoon, en ole sitä ymmärtänyt… Mutta nyt tahdon sovittaa pahuuteni. (Hetken vaitiolo.) On vielä yksi asia, joka minua kovasti surettaa.
EMÄNTÄ. Mikä sitten?
HEIKKI. Voi, se on niin surkean surkeaa! Olen häväissyt itseni, äiti.
En muista sitä itse, mutta pojat kertoivat.
EMÄNTÄ. Oliko se viime yönä?
HEIKKI. Oli.
EMÄNTÄ. Sano se minulle?
HEIKKI. Häpeän sitä puhua ja kiukuttaa kun ajattelenkin.
EMÄNTÄ. Sano nyt vaan, ehkä voidaan se vielä auttaa.