HEIKKI. Niin täytyy.
(Istuvat miettiväisinä.)
OPETTAJA (katselee taulua oven päällä). Tänäänkö te avaatte tupanne?
HEIKKI. Niin on aikomukseni, ja Jussi onkin par'aikaa kutsumassa kyläläisiä kokoon. Se oli oikein hyvä, kun te tulitte tänne; nyt pyydän teitä auttamaan minua näissä alkuvalmistuksissa, sillä itse olen vielä hyvin taitamaton, ja miten voinee sokea sokeata taluttaa.
OPETTAJA. Uskon varmasti, että onnistutte. Olette itse elänyt niissä oloissa ja tiedätte hyvin, mitä tarvitaan. Mitä kyläläiset sanovat tästä?
HEIKKI. He eivät vielä tiedä puuhastani juuri mitään. Mutta on minulla sentään jo yksi liittolainenkin, joka epäilemättä tulee hartaasti minua kannattamaan ja ehkä toisia seuraa perässä.
OPETTAJA. Kuka se on?
HEIKKI. Honkamaan Hese, sama, joka toi lääkärin kaupungista jalkaani parantamaan.
OPETTAJA. Vai niin. Hän onkin nyt muistaakseni naimisissa.
HEIKKI. Niin on. Hän meni viime syksynä naimisiin meidän palvelustyttömme kanssa, ja minä hankin hänelle opistoon mennessäni sanomalehden, jota pyysin ahkerasti lukemaan ja heittämään pois ryypiskelyn. Hän on seurannutkin neuvoani ja muuttunut perin toiseksi mieheksi.