OPETTAJA. Ensimäinen siemen kantaa siis jo hedelmiä.
HEIKKI. Niin, maaperä on kylläkin hyvä ja totta kai kirsikin sulaa, kun aurinko vaan ehtii nousta.
OPETTAJA. Kyllä, varmasti. Saatte nähdä, että puuhanne menestyy hyvin.
HEIKKI. Toivon ainakin…
OPETTAJA. Minä olen kovasti mielissäni kaikesta siitä, mitä nyt olen kuullut ja nähnyt. Teidän puuhanne ovat verrattoman hyviä ja ansaitsevat kaikkea kiitosta. Mielelläni jään tänne iltapäiväksi, sillä tahdon välttämättä olla mukana näkemässä ja kuulemassa, mitä kyläläiset asiasta arvelevat.
HEIKKI (nousee). Lähtekäämme siis siihen asti toiseen tupaan…
(Emännälle.) On kai päivällinen jo valmiina, äiti?
EMÄNTÄ (nousee). On, on. Pitäisi nyt jo ruuankin maistua, vai kuinka?
(Opettaja ja Kreeta-muori nousevat.)
OPETTAJA. Kyllä, kiitos vaan. (Laskee kätensä Emännän olalle.)
Kuulkaapas, emäntä! Eikö ole totta, mitä aina olen sanonut, että
Heikistä vielä kerran tulee kylänne kaunistus. Mutta näin paljon en
sentään ole osannut häneltä odottaa.
(Menevät.)