VIKU. Niin, Hese osaa sen kyllä selittää.
TANELI. Osaa kyllä, koska hänkin on ruvennut lukumieheksi. Mitä mahtaa hänestäkin tulla?
VIKU. Kuka sen tietää. Ei suinkaan hän nyt enää aio herraksikaan meinata, koska jo meni naimaankin?
TANELI. Hän sieppasikin äkkiä eukon itselleen. Ei tiedetty mitään, ennenkun pappi heitti molemmat alas saarnastuolista. Mutta silloinkos tulikin ämmille hätä käteen ja rupesivat heti juttuamaan, että heillä mahtaa olla pakko takana, koska niin kiirettä pitävät.
VIKU. Ha-ha-haa! Niinhän ne ämmät aina puhuu, vaikka tyttö olisi taivaasta kotoisin ja poika pudonnut auringosta. Mutta pitkän nenän saivat tälläkin kertaa, sillä kohta on jo kulunut puoli vuotta ja Hanna on vielä yhtä kepsakas kuin ennenkin.
TANELI. Hävetä saisivat semmoisista jutuista ja potkua vielä päälliseksi.
VIKU. Mitä jos mekin menisimme naimaan ja ottaisimme eukon itsellemme. Tulee niin ikäväksi keikkalehtia kylässä, kun kaikki vanhat toverit jättävät meidät. Siepataan mekin eukko itsellemme niin äkkiä kuin Hesekin. Ei tiennyt Heikkikään mitään, ennenkuin Hanna sanoi, että nyt minä menen. Mitä arvelet, Taneli, otetaanko eukko? Minä kyllä ottaisin, että saisin kerran taas mielin määrin pitää lystiäkin ja vielä omissa häissäni. Muistatko miten hauskaa oli Hesenkin häissä?
TANELI. Muistan kyllä. Se onkin ainoa kerta kun olen oikein tarpeekseni keikkunut.
VIKU. Mutta siitä hetkestä alkaen on hänkin kovasti muuttunut. Hän ei nyt enää maista pisaraakaan mitään väkevätä, lukee vaan ahkeraan ja tekee työtä.
TANELI. Minä luulen, että hän on tullut jumaliseksi, koska on ruvennut kirkossakin käymään.