VIKU. Mitä hullua, vai jumaliseksi? Onko se jumalinen, joka lukee aviiseja ja laulaa kaikenlaisia lauluja, niinkuin kukkuu, kukkuu, kultani kukkuu ja muuta semmoista?
TANELI. Ei suinkaan. En ole vielä koskaan kuullut yhdenkään jumalisen ihmisen semmoisia laulavan.
VIKU. Ei hän ole sen jumalisempi kuin mekään, mutta hänellä on niin hauskaa eukkonsa kanssa ett'ei hän enää välitäkään ryypystä, ja onkos ihme, sillä Hanna onkin toimelias ja iloinen ihminen.
TANELI. Kiivas on hän myöskin. Muistatko vielä, miten hän viime vuonna sylki silmillesi tässä samassa tuvassa, kun yritit ottamaan muiskua häneltä?
VIKU. Valehtelet! Hän ei sylkenyt, vaan löi! Ja tiedä se, jos tyttö lyö sinua, niin se merkitsee vain hyvää, mutta jos hän sylkee, niin ole silloin varoillasi.
TANELI. Oletko sinä sen merkinnyt?
VIKU. Olen, ja se pitää paikkansa.
TANELI. Eiköhän Heikkikin jo kohta mene naimisiin? Hänellä nyt olisi varojakin niin paljon, ett'ei köyhyyttä tarvitse peljätä.
VIKU. Olen kuullut, että hänellä pitäisi olla hempukka siellä koulussa, mutta en tiedä sitä varmaan. Kuka tietää, vaikka tänään juuri saisimme sen kuulla. Katsos näitä pöytiä, mitä varten ne ovat täällä?
TANELI. Ahaa, nyt ymmärrän! Tänne tuleekin ehkä kihlajaiset tänään.