EMÄNTÄ (kuivaa silmiään). Hän oli myöhään syksyllä pudonnut suohon ja tuli kylmästä puolikuolleena kotiin. Säikähdin kovasti hänen kamalaa näköään ja sitä, kun hän ei voinut mitään puhua. Kiireesti laitin saunan lämpimäksi ja vein hänet lauteille, ja Hesen isävainaja antoi minulle pullon viinaa, jonka juotin hänelle väkevän kahvin kanssa. Hän joi niinkuin se, joka ei lainkaan tiedä mitä tekee… Voi, voi, minä en tiennyt, että se piti olemaan hänen surmakseen.
(Nyyhkyttää.)
HEIKKI. Siihenkö hän kuoli?
EMÄNTÄ. Ei. Minä kylvetin häntä pari tuntia ja hieroin ankarasti, niin että isäparka oli aivan nääntynyt, ja poikien avulla sain hänet tupaan, jossa hän sitten nukkui yhteen menoon kaksi päivää. Kun hän viimein heräsi, oli hän taas virkeä kuten ennenkin ja minä kerroin hänelle kaikki. Hän ei puhunut mitään, mutta siitä hetkestä alkaen muuttui hän vallan toiseksi: hiljaiseksi ja surulliseksi, kävi joka pyhä kirkossa ja luki kotona sekä puheli poikien kanssa vedet silmissä, silloin kumminkin kun en itse ollut saapuvilla. En tiennyt mikä häntä vaivasi, enkä saanut häntä sitä sanomaan. Niin meni talvi ja keväällä rupesi hänen ruumiiseensa tulemaan punaisia vesinäppylöitä ja niitä tuli paljon. Parantelin niitä omilla lääkkeilläni ja ne paranivatkin, mutta seuraavana syksynä tuli hän uudestaan kipeäksi ja lääkäri, jonka haetin kaupungista, sanoi, että hän on kovasti vilustunut ja on epätietoista, tokko hän enää parantuu; eikä hän parantunutkaan. Pari viikkoa vaan kesti, ja kun joulu joutui oli hän jo haudassa.
HEIKKI. Isäparka.
EMÄNTÄ. Mutta ennen kuolemaansa käski hän meidät kaikki luokseen ja sanoi, ett'ei tässä enää mikään auta, sillä tauti on Jumalalta, koska hän on rikkonut valansa.
HEIKKI. Valansa!
EMÄNTÄ. Niin. Hän kertoi, miten hän nuorena poikana oli kerran juovuspäissään pahasti kohdellut äitiään ja katunut sitä niin kovasti, että oli vannonut hirmuisen valan: jos vielä kerrankin viinaa maistaisi, niin mädäntyköön itse elävänä ja kuolkoon koko sukunsa maan päältä. Tämän hän kertoi ja pelkäsi, että kirous nyt ulottuu poikiin asti.
HEIKKI. Herra Jumala, nythän ne ovat jo kuolleet!
EMÄNTÄ. Kaikki, kaikki. Sinä vielä olet…