Hra: Mi…
Rva: Älä ollenkaan yritä puolustautua. Minä saan läkähtyä juoksennellessani ostoksilla puodista puotiin ja puodista puotiin ja sinulla ei ole mitään tekemistä muuta kuin maksaa ja kantaa ostokset, etkä edes sen vertaa, että viitsisit katsoa kelloasi. Mitäs siihen sanot?
Hra: Tu…
Rva: Ole hyvä ja ole vaiti! Ja ihmettäkö nyt enää pyrit sinne asemasillalle! Ei meillä siellä enää ole mitään tekemistä. Pysy vaan kauniisti tässä. Seistään nyt tässä ja hävetään kaikkien ihmisten nähden!
Hra: Mu…
Rva: Älä huuda! Näetkö kuinka ihmiset katsovat meitä ja naureskelevat? Naureskelevat miestä, joka antaa vaimonsa myöhästyä junasta ja kärsiä ja menehtyä — voi voi niin, kärsimystä on tämä elämä sinun kanssasi — ja kotona lapset nyt turhaan odottavat meitä ja ruokaa ja nääntyvät nälkään ja ties mitä vielä keksivät epätoivoissaan, sytyttävät pian aikaa huvilan palamaan ja saavat surkean lopun liekeissä. Voi voi, sinä sydämetön isä, sinä raakalainen — kylmästi syökset perheesi perikatoon vain sen vuoksi, että et suvaitse, et viitsi…
Hra: Mu…
Rva: … et viitsi katsoa kelloa silloin kun se on tarpeellista, mutta — älä tyrki, oletko mieletön, en lähde tästä vaikka kuinka tyrkkisit, ennenkuin olen saanut sanoa sanottavani — mutta jos itselläsi on kaupunkiin meno, muka johonkin kokoukseen — kyllä ne kokoukset tiedetään — niin silloin kyllä kuljet kello kourassa ja katsot sitä tuhannen kertaa minuutissa.
Hra: Kuule!
Rva: Älä yritä, sanoin minä jo, älä yritä puolustautua! Ja mitä sitä asemankelloa tuijotat! Nyt kyllä osaat kelloon tuijottaa, kun juna on mennyt! Voivoivoivoi! — Hirveätä, kuinka ne viheltävät! Mikä juna se nyt vihelsi?