Hra: Se…
Rva: Samantekevä, älä ollenkaan yritä sotkea puhumalla muista asioista! Tässä me… älä nyt tuolla tavalla hypi ja riuhdo ja puhku kuin mielipuoli!
Hra: No kun se vasta oli meidän juna, tämä, joka nyt vihelsi ja lähti!
Rva: Siunaa —! Eihän se siitä laiturista ole koskaan lähtenyt!
Hra: Mutta eilisestä alkaen se lähtee siitä laiturista. Me tulimme vallan hyvissä ajoin, mutta sinä et antanut minun puhua eikä mennä…
Rva: Minä minä minä! julkeata! Siinä sinä seisot, etkä saa sanaa suustasi ja annat junan mennä nenän edestä ja syytät vielä minua! Koko ajan minä olen pyytämällä pyytänyt sinua selittämään, miten asia on, mutta sinä vain hyppelet ja huidot ja… itsepintaisesti olet vaiti… häijyyttäsi… et puhu vaikka rukoilisin… tässä nyt olemme, sinun takiasi! ja vielä uskallat ja kehtaat syyttää avutonta, heikkoa, kärsivää vaimoasi! Se on niin miesten tapaista! Se on niin miesten tapaista!
MUUTTOHOMMISSA.
Ystäväni ja huonetoverini Kalle Niemeläinen ja minä kävimme tervehtimässä herrasväki Jakaria, joka oli muuttopuuhissa.
— Käykää sisään, käykää sisään, sanoi herra Jakari. Vaikka oikeastaan täällä nyt ei olisi vieraita kaivattu… Se on vain piano siinä oven edessä. Teidän täytyy ryömiä sen alitse. Vaimoni uhkasi minua avioerolla, kun yritin kavuta sen ylitse. Siihen tulee niin helposti naarmuja.
Herra Jakarin koti näytti erittäin huonosti lajitellulta huonekalujen ja sekalaisten tavarain kaupalta.