Aluksi rouva puolusti Tellervo Ainikkia ylivoimaansa tottuneen ylimielisyydellä. Vastarinnan odottamatta pitkittyessä ylimielisyys muuttui hämmästyneeksi suuttumukseksi, joka ei jättänyt pienimpiäkään tinkimisen toiveita.
Herra Jakari siitä huolimatta yhä edelleen sitkeästi jatkoi taistelua
Lea Elisabethin puolesta.
Tinkimätöntä kamppailua jatkui päivä päivältä, eikä minkäänlaista ratkaisua tai kompromissia oltu saavutettu vielä ristiäispäivän aattona.
— Pantakoon nimeksi vaikka Polykarpiina, mutta Tellervo Ainikkia siitä ei tehdä, sanoi herra Jakari.
— Ja pantakoon nimeksi vaikka Lusitaania, mutta Lea Elisabethia siitä ei tehdä, ei tehdä, ei tehdä! huusi rouva Jakari ja itki.
Lopulta saatiin aikaan jonkinlainen epätoivoinen sovinto, koska ristiäisvieraat jo oli kutsuttu ja pieni skandaali uhkasi. Päätettiin sähköttää rouva Jakarin vanhalle isäukolle, joka oleskeli ulkomailla, Karlsbadissa terveyttään tahi oikeammin sairauttaan hoitamassa. Hän saisi määrätä nimen ja hänen tuomioonsa alistuttaisiin nurkumatta, mikäli hän ei määräisi Tellervo Ainikkii tai Lea Elisabethia. Jos nimeä moitittaisiin epäonnistuneeksi, saisi isäukko kantaa syyn.
Sillä kannalla asiat olivat meidän saapuessamme ristiäisiin.
Me vieraat joimme kahvia leivän kera, puhuimme pötyä ja olimme ihailevinamme äkäisen ja happamen näköisen ristilapsen tavatonta herttaisuutta.
Pappi katseli tavan takaa kelloaan. Ja sitten juotiin taas kahvia leivän kera, ja kun lapsi valutti kuolaa ja iski nyrkillä nenäänsä, niin huusimme hämmästyneinä, ettemme ikinä olleet nähneet niin älykästä lasta.
Sitten keskusteltiin huonoista tuloista ja muista maailman menoista, ja pappi katsoi 191:nnen kerran kelloaan ja sanoi, että jahah, täytyykin jo kohta mennä, jolloin hra ja rva Jakari hätääntyneinä ryhtyivät neuvottelemaan hänen kanssaan ja pyysivät vielä vähän odottamaan, ja joku vieraista kysyi, että ovatkohan talossa vesijohdot rikki vai miksi se kastaminen viipyy, kun se jo oli viipynyt 3 tuntia.