— Lyö, sanoin minä, lyö pian!
— Tule tänne, sanoi Niemeläinen, täällä on vähän epäselvää!
— No mikä nyt on epäselvää? kysyin minä ja menin varovasti Niemeläisen luo.
— Näetkös, sanoi hän.
— Näen. Siinä on kaksi isoa madetta melkein vierekkäin. Miksi et lyö?
Vai lyönkö minä?
— Seis, älä millään mokomin lyö! Näetkö, ne ovat aivan yhtä pitkät. Ja jää on niin himmeätä ja heijastaa sekavasti kuin sopimaton silmälasinlasi. Luulen varmasti, että siinä on vain yksi ainoa made, mutta että se näkyy jään lävitse kaksinkertaisena.
— Näkyköön kaksinkertaisena, lyödään kirveellä päähän, se tekee asian yksinkertaiseksi!
— Niin, mutta, jos made heijastuu jään läpi kaksinkertaisena, niin kumpaa madetta minun on lyötävä? Ja mihin päähän? Kummankin mateen kumpainenkin pää näyttää yhtä paksulta. Siis yhteensä siinä nyt on neljä päätä, ja minun on valittava, mihin päähän minun on iskettävä kirveellä. Onnistumisen mahdollisuus on hyvin pieni. Olen varma siitä, että jos huonolla onnellani isken, niin lyönti sattuu johonkin niistä kolmesta väärästä päästä: vale-mateen päähän, vale-mateen häntäpäähän tai oikean mateen häntäpäähän. Kuinka voin niin monen pään joukossa osua siihen yhteen ainoaan oikeaan päähän, oikean mateen oikeaan päähän, mikäli isku ylimalkaan lainkaan osuu?
— Jos vielä kauemmin filosofoit, niin kaikki neljä päätä häviävät tiehensä eikä jäljelle jää edes vähäisintäkään mahdollisuutta. Lyökäämme kumpikin omaa kalaamme, niin kolmeen väärään päähän iskemisen mahdollisuus vähenee kahdeksi.
— Oikein, sanoi Niemeläinen, lyö sinä vasemmanpuoleista kalaa siihen päähän, jota luulet sen oikeaksi pääksi, minä lyön oikeanpuoleista kalaa siihen päähän, jota luulen sen oikeaksi pääksi.