Mutta kauvanko hän malttoi pitää salaisuutensa! Kolmantena iltana jo, kun jotkut pilkallisesti virnistelivät hänen tuhmuudelleen, kun muka ei osannut oikein viisaasti pelata, hän kiivastuneena julisti että rahat eivät olleet hänen omiaan, vaan pelipankin, joten oli yhdentekevää millä tavoin ne pankille takaisin joutuivat. Hän menetti virkansa.
Pitkäksi kävisi kertoa hänen vaiheitaan seuraavien kahden kuukauden kuluessa. Hän työskenteli lehmien lypsäjänä, paimenena, puunhakkaajana ja senkin semmoisena, mutta ei viihtynyt missään, eikä hänelle juuri mitään maksettukaan, hänellä kun ei ollut taipumusta mihinkään. Vihdoin hän ilmestyi suurelle suomalaiselle kivihiilikaivantopaikalle Washingtonissa, laihana, nääntyneenä, rääsyisenä ja kerrankin ilmeisesti toivottomana.
Säälien hänet otettiin yhteisesti hoidettavaksi.
Kukin avusti häntä paraan kykynsä mukaan; mikä toi paidan, mikä osti kengät, ja asunto ja ruoka oli velaksi, kunnes hänelle saataisiin sovelias työ.
Miesten keskuudessa tuumailtiin hänestä paljonkin. Yleisenä mielipiteenä oli että hänestä saattoi vielä olla toivoa; olihan hänessä jonkunlaista sitkeyttä, koska oli hengissä suoriutunut kokemuksistaan, mutta vaikeaa oli saada häntä oikeaan alkuun. Työpaikkoja kyllä oli kaivannossa, mutta paasi (työnjohtaja) hänet piankin erottaisi, nähdessään kuinka kehnosti työ kävisi.
Onneksi, tahi onnettomuudeksi, sattui paikkakunnalle saapumaan Takku-Erkki, vanha kaivantomies, joka vuosikausia oli ennenkin ollut siellä työssä. Hän otti urakalla tehdäkseen työtä eräässä "pitissä" (aukossa) neljännessä pilarissa, sillä tottuneet urakkamiehet aina ansaitsevat paremmin kuin päiväpalkalla olevat, saaden 120:kin dollaria kuussa. Hänelle ehdotettiin "nuorta herraa" työtoveriksi, sillä kussakin pitissä täytyy olla vähintäinkin kaksi miestä, toistensa apuna.
"Jospa nyt koetan hänet ottaa", tuumasi Erkki hyväluontoisesti. "Pystyneehän toki poraa pitelemään ja kärryihin luomaan, ja kaiketi se aikoinaan saattaa hakata kivihiiltäkin irti pikallaan (kuokallaan)."
Riemu valtasi nuoren herran; nyt oli taas kaikki hyvin. Mielissään olivat kaikki muutkin; oli kuin olisi raskas taakka pudonnut jokaisen hartioilta.
Erkin uusi toveri työskenteli mitä mallikelpoisimmalla innolla, hyvät, vakavat päätökset mielessä. Nyt hän oli vaan koettava saada kokoon matkarahat, jotta pääsisi takaisin kotiinsa, vaikka köyhänäkin. Ei hän ollut luotu maailmaa vaeltamaan, tuumaili hän, ja sai siinä mielipiteessä hyvänsävyistä tukea jokaiselta.
Tuolla maan alla kaivettaessa tehdään varovaista työtä. Eteenpäin tietä louhittaessa mustaan kivihiiliseinään, asetetaan määrättyjen välimatkojen päähän seipäitä lattian ja katon väliin, jotta koko maakerros ei luhistuisi työmiesten niskaan. Noilla seipäillä on uskomaton vastustusvoima, lukuisuutensa tähden; sitäpaitsi jätetään paikka paikoin paksuja kivihiilipylväitä louhimatta, seipäiden tueksi.