Astoria on Columbian vasemmalla eli eteläisellä rannalla muutaman engl. penikulman päässä rannikolta. Sen perusti kuuluisa "turkkikuningas" Astor tämän vuosisadan alussa, saadakseen suuremmassa määrässä harjoittaa kauppaliikettä, turkiksien ostoa, indiaanien keskuudessa. Sen ensimäisten asukkaiden vimmatuista taisteluista verenhimoisten villien kanssa on Washington Irwing kirjoittanut mestarillisen romaaninsa "Astoria eli siirtomaa Kalliovuorten takana". Kaikki yhteys idän kanssa tapahtui meritse Kap Hornin kautta; Yhdysvaltojen sisämaa oli siihen aikaan tuntematon alue. Nyt on Astoriasta paisunut kaupunki, jossa kesäkuukausina on lähemmä 8,000 asukasta ja tavattoman vilkas kalastusliike. Columbian lohta myödään summittain yli koko maailman.
Kadut ovat kaikki puusta, kuten talotkin, postikonttoria lukuunottamatta, joka on valkeaksi muurattu kivirakennus. Rantakatujen alla loiskii meri aina nousuveden ja varsinkin tulvaveden aikana. Suomalaisilla ja kiinalaisilla on kumpaisillakin oma kaupunginosansa, jotapaitsi suomalaisia asuu kymmeniä perheitä kaupungin yläpäässä ja satoja pitkin jokivartta, sen kummallakin puolella, Washingtonin ja Oregonin valtioissa, joiden rajana Columbia on.
Astoriassa on suomalaisia kalastuskautena noin 2,000. Monella kymmenellä perheellä on oma talo. Ensimäiset suomalaiset olivat ulkomaisista laivoista karanneita merimiehiä, jotka edelleenkin ovat suurena osana sikäläisestä suomalaisesta väestöstä. He hankkivat paikkakunnalle tuttaviaan, kunnes se tuli tunnetuksi idässä oleville suomalaisille siirtokunnille ja siirtyminen sinne kävi hyvin vilkkaaksi. Suuret joukot, muuttivat maanviljelijöiksi, kalastaen kesät.
Columbialla ei kalasteta muuta kuin lohta, vaikka esim. kampelat ja sammit olisivat hyvää tavaraa — halveksien viskataan muut kalalajit verkoista takaisin veteen. Kalastuskausi alkaa huhtik. 10 p. ja kestää elok. 10 p:ään, jotapaitsi, lohien laihoina palatessa kutemasijoiltaan virran ylemmän juoksun varrelta, pienempi osa kalastajia harjoittaa n.k. syyskalastusta syysk. 10 p:stä lokak. 10 p:ään. Syyskalan hinta on hyvin halpa. Muina vuodenaikoina sallii laki kalastaa ainoastaan "syömäkaloja", omaksi ruuaksi.
Saadut kalat viedään "känäreihin" (lohikeittimöihin), joita on kymmenkunta. Keittimöissä, joissa kiinalaiset ovat työmiehinä, lohet asetetaan tinalaatikkoihin, keitetään ja lähetetään maailman markkinoille. Kukin kalastaja rupeaa vakinaisesti koko kalastuskaudeksi pyytämään jollekin määrätylle keittimölle.
Monet ja veriset ovat olleet riidat ahnaiden keittimönomistajain ja kalastajien välillä kalan hinnasta, jonka edelliset ovat väkisinkin saaneet halpenemaan, niin että se nykyään on enää 3 l/2-4 1/2 sentin (17-23 pennin) paikoilla naulalta. Entisinä aikoina kalastajat ansaitsivat omaisuuksia, usein myöskin menettäen omaisuuksia uhkapelillä; nykyään enää pieni osa onnistuu tekemään isompia säästöjä. Entisvuosina kalastajat olivat arvonsa tuntevaa, vapaata väkeä; neljä kuukautta vuodessa kalastivat ja kahdeksan herrastelivat, paitsi mitä kului aikaa verkkojen kutomiseen ja veneiden tekoon, korjauksiin y.m.s. Kymmenen dollarin kultaraha sai viikkokausia olla kadulla, ainoankaan kalastajan alentautumatta sitä ottamaan, kertoo niiltä vuosilta traditsiooni tarpeeksi kuvaavasti. Nykyään suurempi osa naimattomista viettää syksyn ja enimmän osan talvea Washington-valtion kivihiilikaivoksissa.
Suomalainen väestö Astoriassa on parasta mitä missään tapaa. Miehet ovat uljasta, iloista joukkoa, jossa kyllä tapaa paljo huikentelevaisuuttakin, mutta hyvin anteeksiannettavassa muodossa. Vaarallinen työ ja reipas elämä, joka on paljasta urheaa taistelua elementtien kanssa, ikäänkuin puhdistaa luonteet, tahi pitää raukkamaiset ja turmeltuneet luonteet loitolla itsestään. Yhteispyrinnöt ovat erittäin hyvällä kannalla.
Kalastus tapahtuu veneillä, jotka ovat noin 6 jalkaa läpimitaten leveimmältä kohdaltaan ja 16-20 jalkaa pitkät. Nuotilla ja muilla vehkeillä ei kelpo mies alennu kalastamaan. Kussakin veneessä on kaksi miestä, kapteeni ja "pullari" (soutaja). Kapteeniksi rupeaa jokainen, joka keittimöltä saa vuokratuksi tahi omilla varoillaan hankkii veneen ja verkon. Hän saa 2/3 yhteisestä "tienestistä", ja soutaja kolmannen osan. Kapteeni on peränpitäjä, ja laskee ja "pikkaa" (nostaa veneeseen) verkon, soutajan hoitaessa purjeita, soutaessa ja huovatessa verkon vesillelaskussa ja veneeseenotossa, ja pitäessä huolta siitä että matka joutuu silloinkin kun ei ole tuulta purjeissa tahi kun on vastatuuli. Veneessä, on pieni rautauuni, jolla lohirokkaa ja kahvia keitetään, kun pistäytään johonkin lahden poukamaan ankkuroimaan.
Verkot ovat raskaat ja pitkät, kolmesataakin metriä mitaltaan ja 30-35 jalkaa korkeat. Silmät ovat 8 1/2-10 tuumaa laajat. Verkko lasketaan poikittain ajelehtimaan virran mukana, pää kiinnitettynä veneen perään; kun arvellaan saalista kertyneen, se nostetaan ylös, koukku isketään jokaisen lohen niskaan, nuijalla annetaan lyönti päähän, ja kalat heitetään veneessä oleviin puulaatikkoihin.
Joka vuosi hukkuu monta kalastajaa, milloin myrskyssä, milloin brekerseissä tahi tapaturmien kautta. On sattunut että kymmeniä veneitä on pirstautunut yhtenä päivänä. Työ on alkukeväästä hyvin raskasta, ilmat kun ovat kylmät, sateiset ja myrskyiset; kesäkuusta alkaen se on helpompaa, vaikka aina siinä saa vähäväliä tarpeekseen hikoilla. Kalastusta harjoitetaan yötä päivää, useamman vuorokauden eväät mukana. Nousuveden ja laskuveden, "taidin" ja "släkin", suuri vaihtelu tekee sen jännittäväksi, vesi kun muuttelee 12 jalkaa, jokakesäisestä, toisinaan tavattomasta tulvasta puhumattakaan.