"Kumma ettei Kalle Kankkonen näy sen innokkaammin ryhtyneen sotaan skäppejä (lakkopettureita) vastaan", sanoi Kaustisen Erkki, jakaessaan kortteja ja näppärästi vilkastessaan pakan pohjaan, ennakolta nähdäkseen oliko siellä mitään hyvää. "Onhan hän paras kalamies koko kaupungissa ja muuten innokas yhteisissä asioissa."

"Älä sano mitään pahaa Kankkosesta", kiivaili vanha Alekki, jonka kouraan muutenkin oli sattunut huonot "lehdet", "kyllä se mies velvollisuutensa tuntee ja tietää tehdä omantuntonsa mukaan, vaikka ei julistakaan toimiaan koko maailmalle. Ja vaikka hän ei koko straikin (työlakon) aikana panisikaan rikkaa ristiin, niin häntä ei silti sovi moittia. Hän on jo ennen tehnyt velvollisuutensa; jos nyt kaikki nuoret tekevät samoin, niin ei enempää tarvitakaan. Hän on perheellinen mies, ja sai kuulan kylkeensä jo viime straikin aikana; kukaties osuisi nyt sydämmeen! Minä annan seitsemän paljaalla loo'lla (kakkosella)!"

"Kahdeksan!" korotti Tolpin Pekka, Erkin pelitoveri.

"Yhdeksän!" lisäsi Alekin toveri, pieni Purran Jukka, kauvan epäröittyään ja vihdoin yltyen Alekin tuimista silmäyksistä, jotka ilmeisesti sanoivat: "Korota, että edes saamme koittaa!"

Erkki ei uskaltanut lisätä. Jukka, hikoillen ja epäröiden, oli ilmoittamaisillaan pelaavansa "tiilillä" (ruudulla), mutta Alekki ennätti juuri yhdennellätoista hetkellä hyvin hajamielisen näköisenä silmänräpäykseksi sujauttamaan etusormensa poikittain nenänsä yli, ja Jukka huusi: "Risti pelaa!"

"Jaa, niin", sanoi Erkki huolettomasti, "sitähän oli ammuttu viime työlakossa. Mitenkä se kävi?"

"No, ne olivat pikkusen uhkarohkeitakin", selitti Alekki, pelin käydessä täyttä vauhtia, kuten tottuneilta ainakin. "Niitä oli monta teekua (italialaista) skaussa (rantaan kiinnitetylle lautalle rakennetussa mökissä) pätsäämässä (omissa ruuissaan) skäppeinä tuolla Valesluun (Vallace salmen) alapuolella; kalastelivat kaiket yöt ja ansaitsivat hyvästi, sillä känärit (keittimöt) maksoivat niille kaksinkertaisen hinnan, jotteivät olisi joutuneet seisauksiin sill'aikaa kuin straikkia kesti. Sekös vasta harmitti kalastajia: känärit runnasivat (olivat käynnissä) rauhallisesti, ja viheliäiset skäpit rikastuivat. Ne piti saada lakkaamaan työstään, ennenkuin straikista oli toivoa saada hyvä loppu. Siihen aikaan oli paljo vähemmän kalamiehiä kuin nykyään, niin ettei voinut pitää koko virtaa vartioittuna; aina ne kalastivat eri paikassa joka yö ja asettivat vakoojia pitkille matkoille — ne sitte antoivat tiedon, kun vaara oli tulossa, ja miehet pujahtivat pakoon. Se kävi kalamiesten sisulle! Vihdoin läksi muutamia urhoollisia miehiä — siinä oli Kalle Kankkonen, Olsson ja pari muuta suomalaista — veneellä skaun luo keskellä päivää, selittelemään asioita teekuille. Mutta nämä olivatkin paremmin varustetut kuin luultiin — ampuivat yhteisen laukauksen ennenkuin toiset ehtivät tehdä äkkirynnäkön. Olsson kuoli heti paikalla, ja Kankkonen ja eräs toinen haavoittuivat. Sitte selittivät kotiin tultuaan, että he eivät luulleet teekujen uskaltavan noin julkeasti ampua, ennenkuin he olisivat päässeet sellaiseen asemaan, että teekut eivät olisi päässeet nostamaankaan pyssyjään, uhkaavan kuoleman uhalla. Sen takia kai ne niin harvalukuisinakin menivät, jotta teekut olisivat ottaneet asian leikin kannalta. Sitte olisivat leikanneet heiltä verkot virtaan ja hakanneet veneisiin reijät, samalla tähdäten teekuihin, niin että heillä kyllä olisivat sormet pysyneet pyssystä irti. No voi sinua sen sanomapitsiä (koiran pentua), kun menit lupaamaan, vaikka kourassasi oli vaan kaksi kehnoa ristiä!"

Jukka koetti puolustautua sillä, että Alekki antoi merkin ristillä, mutta Alekki keskeytti hänet pauhaavalla sanatulvalla, harmitellen suuresti, kun siten joutui Jukan kera yhdeksän pointia taaksepäin, sillä Alekin ristit olivat myös olleet "laihoja."

"No kai siitä teekut sentään lopuksi lannistettiin?" kysäsi Erkki, Alekin keräillessä huiskin haiskin heitettyjä kortteja pöydältä, sillä nyt oli hänen vuoronsa "sakata" ja "tiilata" (jakaa).

"Tietysti, tietysti", murahti Alekki, mutta alkoi sitte seurata omia mietteitään. "Kyllä se on aina sillä tavalla, että pitää jo ennakolta varustaa itsensä niin hyvin, ettei ole pelkoakaan huonosta onnistumisesta. Niinpä silloinkin, kun kiinalaiset kalastivat —"