Sellainen osasto, tuhatlukuinen joukko, oli nyt koolla Buttessa. Aikomuksena oli anastaa juna ja lyhentää sillä matka Washingtoniin. Sellaisia temppuja tehtiin niinä aikoina usein. Tällä kertaa armeijalaiset kuitenkin kohtasivat kovan vastarinnan. Rautatieyhtiö oli päättänyt hinnasta mistä tahansa estää heidät matkustamasta ilmaiseksi pahana esimerkkinä vastaisien vuosien varalle; jälkeenpäin on todella toisinaan tapahtunut, että kun työttömiä kulkureita on isompi joukko osunut yhteen, he ovat anastaneet varsinkin tyhjiä tavarajunia matkustuksilleen. Sentähden oli rykmentti sotaväkeä kutsuttu paikalle.
Armeija oli päättäväinen joukko, jossa melkein jokaisella oli revolveri mukanaan. He kerääntyivät rautatieaseman, tahi oikeammin pitkän matkustajajunan ympärille, joka oli pari tuntia odotellut asemalla, alkaakseen säännöllisen kulkuvuoronsa. Oikeat matkustajat olivat sentään pysyneet poissa junasta, jonka armeijalaiset sensijaan olivat väkisinkin vähitellen täyttäneet niin tarkoin, että koko juna kuhisi kuin muurahaispesä; katoillakin oli heitä niin paljon kuin suinkin mahtui. Joitakuita oli kiivennyt kivihiilisäiliönkin päälle veturin taakse. Koneenkäyttäjä ja lämmittäjä olivat korjanneet nahkansa turvallisempaan paikkaan. Sotaväki vartioitsi veturia ja koko junaa, pyssyt valmiina laukeamaan.
Jännitys oli hyvin kiihkeä, ja korvia huumaava melu vallitsi. Yht'äkkiä syntyi lähellä junaa tavaton meteli; muutamia revolverin laukauksia kuului, ja jokaisen huomio kiintyi parinkymmenen miehen suuruiseen parveen, joka riuhtoi ja kimpuili muutamien sotamiesten kanssa. Samassa silmänräpäyksessä hyppäsi kivihiilisäiliön päältä muuan notkea, laiha mies kuin pantteri veturiin, väänsi täyden höyryn koneeseen, ja juna kiiti kuin nuoli ällistyneiden sotamiesten välitse, ollen pian näkymättömissä. Ainoastaan muutama hukkaan ammuttu laukaus kajahti junan lähtiessä, pari varomatonta menetti jalkateränsä ja armeija oli matkalla aavikoiden poikki Dakotaa kohti.
Se oli "maailmanmaalari", joka siten oli ratkaissut aseman. Hän osasi vaikka mitä; koneenkäyttäjänä hän oli yhtä tottunut kuin maalarinakin. Toinen mies hyppäsi lämmittäjäksi, ja niin sitä kiidettiin huimaavaa vauhtia eteenpäin, pitämättä lukua siitä, tippuiko joitakuita alas vaunujen katoilta. Vasta neljänkymmenen engl. peninkulman päässä pysähdyttiin ottamaan vettä; puolikymmentä hämmästynyttä lammaspaimenta, jotka olivat asemansa telegrafistilta saaneet kuulla asiasta sähköteitse, tuijotti avosuin tuohon kirjavaan parveen, joka taas heti läksi eteenpäin.
He pääsivät lähelle Dakotan rajaa. Miles Cityssä oli vastassa rautatieyhtiön avuksi sähkötetty indiaanireservatsioonin rykmentti. Kiivas luotisade sai junan antautumaan, ja johtajat vangittiin, mutta maailmanmaalari oli pujahtanut tipotiehensä, kenenkään ymmärtämättä kuinka se oli ollut mahdollista.
Ja hänen maineensa kasvoi taas ja sai aikaan paljo puhetta, sillä Lännessä ei ketään suosita niin paljo kuin "smaartia" (ovelaa) ja reipasta miestä.
Kuulin puhuttavan maailmanmaalarista, jota toisinaan vaihteen vuoksi nimitettiin "juoppomaalariksi", heti kun länsirannikolle saavuin, mutta kukaan ei tiennyt tuon kaikkialla tunnetun miehen oikeaa nimeä. Vasta Montanassa, hänen varsinaisessa kotivaltiossaan, huomasin hänet vanhaksi lapsuudentoverikseni Janne Rautelliksi, Lahden kauppalan viskaalin pojaksi.
" Go west, young man!" (Mene länteen, nuori mies!) oli Horace Greeleyn kehoitus, jota varsinkin kaikki n.k. originaalit ovat tarkoin noudattaneet. Kaikki seikkailuhaluiset ja levottomat luonteet ajautuvat lopulta Länteen, sopivimmille toimialoilleen. "Vakka kantensa hakee."
Maailmanmaalari oli tullut Calumetista, Michiganista. Maalaaminen oli hänen varsinainen ammattinsa, jota hän hädän tullen harjotti, silloin kun ei muutoin saanut ryyppyjä; mutta oikeastaan hän oli niin monipuolinen mies, että olisi vaikea määritellä hänen oikeaa alaansa. Kun miljoonamies Davis, "Anacondan kuningas", tahtoi saada pääkaupungin oikeudet lakkautetuksi Helenalta ja pääkaupungin muutettavaksi Anacondaan, jonka hän melkein omisti, maailmanmaalarilla oli tärkeä osuus riitakysymyksen ratkaisussa. Kaksi kiihkeää puoluetta oli vastakkain. Maailmanmaalari, joka kuului Helenan puolustajiin, kulki ympäri valtiota, pitäen improviseerattuja puheita, joiden vaikuttavimpana osana olivat sattuvat ja mestarilliset irvikuvat vastapuolueesta ja Anacondasta, joita hän puheidensa selitykseksi nopealla kädellä piirteli liidulla vieressään olevalle suurelle, mustalle taululle. Niin naurettavaksi sai hän maalanneeksi vastapuolueen ja niin itsekkääksi ja perusteettomaksi heidän vaatimuksensa, että Davisin homma suureksi osaksi siitäkin syystä raukesi.
Hänestä olisi helposti tullut etevä valtiomies, jos hänellä vaan olisi ollut vakaantuneempi luonne. Mutta hänen mielensä hyöri aina niin monissa asioissa, ettei hänestä ollut miksikään muuksi kuin kuljeskelevaksi rentuksi, siinä lievässä merkityksessä, joka tällä ammatilla on Lännessä, missä itsekukin on viettänyt ison osan elämästään kulkurina ja seikkailijana. Sitäpaitsi oli hän mitä auttamattomin patajuoppo.