"Kas se oli oikein — yhtä miestä enää olen vailla", oli iloinen tervehdys.
"Niin, en minä kelpaakaan", hymähti Antti.
"Sepä kumma! Heti paikalla pistän sinut kirjoihini." Ja ennenkuin tiesikään Antti seisoi jälleen tarkastettavana. Tällä kertaa hän suoriutui hyvin kiirastulesta, ja kun 22:sen Oregonin rykmentin 1. komppanian miehet saman päivän iltana vastasivat iltahuutoon, huudettiin myöskin: Andrew Husk, johon Antti kumeasti vastasi: " Here!"
Jos 23:nen rykmentin värvääjä olisi ollut vähemmän tarkka ja hyväksynyt Antin, tämä ei olisi lainkaan joutunut sotaan, sillä tuo rykmentti joutuikin reserviin viettämään yksitoikkoista leirielämää Georgian valtiossa. Mutta 22:nen joutui tuleen, ei Cubaan, jota alussa luultiin ainoaksi tappelutantereeksi, vaan Manilaan, Filippisaarille, missä Deweyn laivasto oli tehnyt espanjalaisista laivoista yhtä loistavan lopun kuin Samson seuraavan heinäkuun 4 p:nä Santiagon edustalla. Lähtökäsky saapui jo seuraavana päivänä, jolloin pitkä sotilasjuna alkoi kiidättämään rykmenttiä San Franciscoon. Siellä heidät sullottiin transporttilaivaan monien muiden rykmenttien kera, ja sellainen hälinä vallitsi matkalla valtameren yli, että Antti oli koko ajan päästään pyörällä. Päivän vietettyään leirielämää, yhden ainoan kerran oltuaan harjoituksissa, hän sai maistaa miltä Tyynenmeren tuulahdukset tuntuivat "maakravulle." Merikipeänä, muukalaisten joukossa, tottumattomana kaikkeen, alituisissa harjoituksissa, hän oli jotakuinkin alla päin, mutta ei tuossa hälinässä kerinnyt kertaakaan todenperäisesti ajattelemaan sotaa.
Honolulussa poikettiin maihin. Anttikin pääsi illalla jalottelemaan; hänet nimittäin komennettiin tavarain kantoon. Oli oikea hawaiilainen kesäilta, sellainen kuin ainoastaan tuolla ikuisen kesän saarella olla voi. Kaduilla oli koko väestö liikkeellä, ja Antti syventyi koko sielustaan katselemaan uuden maailman outoja näkyjä…
"Varovasti, varsin varovasti nostatellaan, Heikki! Jos me tämä särettäisiin, niin totta hengen veisi tuo juupelin Etulieri!"
Antti ihan kivettyi. Hän seisoi kuin naulittu, tuijottaen nelimiehiseen ryhmään, joka silkkaa suomea haastaen hellävaroen kanteli paareja, joille kokonainen hevoskuorma virvokkeita oli säilytetty.
"No perkele!" puhkesivat hänen tunteensa vihdoin sanoiksi.
"Ka, meidän miehiähän täällä on muuallakin", vastasi edellinen puhuja, "koskapa niin koreasti tervehtii. Missä sinä maleksit?"
"Oregonin 1. komppaniassa."