Siitä asti eivät Astorian kalamiehet ole olleet entisellään. Lohen hintaa on yhä vielä alenneltu, eikä kaupungilla enää ole sitä entistä onnellisen hyvinvoinnin mainetta.
Vielä lakon päätyttyä, pari kuukautta myöhemmin, kaatoivat tuntemattomien luodit kaksi pahinta skäppiä, Whiskyskaun Petersonin ja Meglerin "paasin", toisen veneeseensä, toisen juuri rantaäyräälle, kun he yhdessä uskalsivat julkeasti pistäytyä vastapäätä olevaan Ilwacon kaupunkiin, lakon jälkeiset viikot syrjäseuduilla piileiltyään.
Kovalle otti.
Tilanderin Jussilla oli se vikana, että hän otti kaiken liian hartaalta kannalta — jos luuli pienimmälläkään tavalla lyöneensä velvollisuutensa laimin, niin siitä seurasi pitkälliset tunnonvaivat, ja samoin, jos joku vastus tuli eteen, hän otti asian liian huolestuneesti sydämelleen. Ensi silmäyksellä hänestä ei sitä olisi luullut: tukeva mies kuin karhu, naama leveä ja pullea (enimmäkseen tyytyväisen luonteen merkki), vankat hartiat ja varsi kuusi jalkaa kolme tuumaa mitaltaan. Mutta kun tirkisti syvemmälle noihin harmaisiin silmiin, niin aina niistä pilkisti esiin sellainen raskas, huolestunut ja tuskitteleva ilme, että oikein pahaa teki.
Sanomattakin arvaa että Jussi oli mallikelpoinen mies työssään — niinkuin kone. Ollen hyvin harvapuheinen, hän enimmäkseen oli erillään meistä toisista, niin että yleisenä mielipiteenä oli että hän juroudessaan ei voinut tuntea mitään todellista ystävyyden ja toveruuden henkeä.
Mutta se oli väärä johtopäätös. Kun yli viisi kuukautta kestäneen merimatkan perästä ankkuroitsimme keskelle Columbia-virtaa Astorian edustalle ja ensimäiset miehet pääsivät kapteenin luvalla soutamaan maihin, he palasivat sieltä vähää ennen puoliyötä hyvin kiihtyneessä mielentilassa. Amerikassa muka ei se kuulunut olevan mies eikä mikään, joka ei työllään ansainnut kolmea dollaria päivässä. Hyvää ruokaa söivät maissa kalastajatkin, parempaa kuin Suomessa herrasperheet. Kuka nyt enää jäisi laivaan 20-30 markan kuukausipalkalla kitumaan, mätää puhvelinlihaa syömään, kun pääsee maihin ansiolle! Eräs kalastaja, Iso-Kustu, oli aamupuolella yötä kello kahden tienoissa saapuva laivaan isolla purjeveneellä; hän oli luvannut ottaa mukaansa kaikki, jotka aikoivat karata laivasta.
Ilo vallitsi leirissä. Yhdeksän miestä päätti lähteä. Toiset epäröiden arvelivat paraaksi odottaa vielä jonkun aikaa, ja noudattivat esimerkkiä vasta viikkojen perästä. Yön hiljaisuudessa nuo yhdeksän laittoivat matkatamineensa kuntoon. Jälelle jääneet saisivat keskenään jakaa ne tavarat, mitä he eivät halunneet mukaansa viedä.
Kannella piti säännöllinen yövahti tarkkaavaisesti silmällä, etteivät perämiehet heräisi unestaan ja lähtisi tarkastusretkelle. Kapteeni oli matkustanut Portlandiin.
Iso-Kustu saapui, hiljaa viheltäen. Tavarat hinattiin köysillä alas tilavaan alukseen ja hyvästijättö alkoi.
Tilanderin Jussi oli nukkunut, tahi ollut nukkuvinaan, koijassaan katon rajassa. Nyt hän nousi istualleen ja kysyi liikutetulla äänellä: