"Ne ovat niitä tavallisia maailman puheita."
"Olkoon niinkin, mutta hauskaa oli minun kuulla…"
"Minä olisin paljon ennemmin halunnut kuulla, että viimeöinen uneni olisi ollut totta…"
Laila riensi keittiöstä Joukon luo, joka oli ottanut sanomalehden käsiinsä ja ottanut siitä palasen. Hän oli solminut valkoisen esiliinan eteensä, ja puuhatessa olivat hänen kauniit tummat kutrinsa valahtaneet ohimoille, poskien hohtaessa punaisilta. Hän oli niin suloisen kaunis ja viehättävän kodikas…
"Kuinka sinä olet kaunis tänä iltana!" riemuitsi Jouko ja katsoi häneen hellästi.
"No, kerroppa nyt, mitä sinä kuluneena yönä uneksit."
"Kerronkohan? Se oli kaunis ja suloinen uni…"
"Voi, voi… sano nyt!"
"Me olimme muuttaneet täältä pois, syntymäpaikoilleni Karjalaan. Meillä oli oma talo korkean mäen päällä. Sinä olit emäntänä. Tulit pellon pientareelle katsomaan, kun minä kynnin…"
"Oliko se sinusta niin hauskaa? Kaipaatko sinne Karjalaasi?"