"Rouva Raappana… rouva Vartto", esitteli rouva Saarinen Lailan eräälle nuorelle vaaleaveriselle rouvalle, jonka silmät olivat kummallisen terävät ja joka näytti katsovan ihan läpi ihmisen. Laila tunsi jotakin kylmää karmivan selkärangassaan, pusertaessaan rouva Raappanan kättä.
"Miehenne minä tunnen hyvinkin", sanoi hän Lailalle.
"Vai niin. Oletteko Karjalan puolesta kotoisin tekin?" kysyi Laila.
"En. Minä olen Keski-Suomesta. Siellä tutustuin Jouko Varttoon."
Suuren pyöreän pöydän ympärille kokoontuivat kaikki vieraat, sillä niin oli tapana Saarisella. Siinä oli soma ja hauska keskustella mahtavan kattolampun valossa, keskustella niistä kysymyksistä, joita rouva Saarinen esitti.
Aluksi juteltiin minkä mitäkin kuulumisia kaupungilta. Kaikki, pienimmätkin tapaukset, tuntuivat olevan jokaisen tiedossa.
Rouva Vallin, jonka mies oli kuollut koulunrehtorina ja joka oli joutunut istumaan Lailan viereen, kysyi kuiskaamalla Lailalta:
"No, mitä pidätte tästä meidän kaupungistamme."
"Sievä kaupunki tämä on minun mielestäni."
"Minä kuulin, että rouva Vartto on kotoisin Pohjanmaalta, että olette Koskenkorvan kartanon tyttäriä… Olen kerran autuaasti kuolleen rehtorivainajan kanssa matkustanut siitä ohi…"