"Kyllä hän hyvin voipi", vastasi Laila.
"Sepä on hauskaa. Rouva Raappana kertoi sinun mentyäsi tuttavuudestaan miehesi kanssa. Hehän ovat olleet kihloissakin, kuulin ma!"
"Kuuluvat olleen", sanoi Laila välinpitämättömällä äänellä.
"Mutta onneksi rouva Raappana antoi rukkaset, — kuten hän sanoi."
"Saattoipa olla onneksi molemmille. Kyllä mieheni on siitä kertonut."
Laila koetti sanoa sen sillä äänellä, että rouva Saarinen ymmärtäisi hänen kyllä jo tietävän sen eikä haluavan enää kuulla siitä.
Mutta rouva Saarinen jatkoi:
"Niin, sehän on kyllä surkeaa, että lahjakkaimmat ihmiset joutuvat viinan uhriksi… Ja se on niin tavallista vieläkin nuorten miesten kesken siellä suuressa maailmassa… Mutta yhtä asiaa aion sinulta kysyä, Laila. Ja minä puhun sinulle ystävänä enkä opettajana. En mitenkään tahtoisi kajota näin arkaan asiaan, varsinkaan aviopuolisoiden kesken, mutta minä ihmettelen rohkeuttasi… tai voisinko uskoa, että se on lapsellisuutta, nuoren sydämen haavetta, joka ei sinusta vieläkään ole lähtenyt… tarkoitan… Aioin kysyä tiesitkö, että miehesi oli juoppo? Nämähän ovat tietysti meidän kahdenkeskisiä asioita, ja minä pyydän olla hyvä ystäväsi, jolle voit uskoa salaisuutesi niinkuin uskoisit äidillesi…"
"Hän sanoi sen itse", vastasi Laila.
Rouva Saarinen katsoi pitkään ja kysyvästi Lailaan, ikäänkuin epäilisi hänen sanojaan.