"Niin kuitenkin kuuluu olevan. Riita ja tora joka päivä. Palvelustytöt, joita he vaihtavat melkein joka viikko, ovat siitä kertoneet. Ja olen minä sen itsekin huomannut, kun olen heidän kotonaan käynyt."
"Kummassa sitten on syy, vai onko molemmissa?" tiedusteli Laila uteliaampana.
"Kaikki syy viskataan miehen silmille, niin olen kuullut. Mutta kyllä minä ainakin tässä tapauksessa olen eri mieltä."
"Minä en olekaan kuin kerran nähnyt opettaja Raappanaa."
"Minä tunnen hänet hyvin, olen tuntenut lapsuudesta asti. Kerrassaan kelpo mies kaikin puolin. Mutta tietysti hänenkin kärsivällisyytensä loppuu viimein. Ida pitää tapanaan lakkaamatta mauruta ja urista miehelleen milloin mistäkin jonninjoutavasta asiasta. Milloin hän on huonostivoipa, milloin on puuro palanut pohjaan, milloin palvelustyttö särkenyt astioita… ja kaikista hän mauruaa miehelleen. Mutta pääasia kai lienee siinä, että hän on mustasukkainen melkein kaikille. Ja kyllä siinä miesparka on parkissa, kun Ida aloittaa saarnansa. Minä en ensinkään ihmettelisi, jos Raappana ratkeaisi juomaan. Vähemmästäkin saattaa miehen hermosto äärimmäisyyteen ärtyä… Kas noin… no, nyt tämä vihdoinkin alkaa valmistua."
Lailalla pyöri kysymys huulilla, mutta hän päätti sitten toki olla kysymättä, arveli vain:
"Eipä sitten ole kadehdittava heidänkään elämänsä…"
"Ei suinkaan. Ja harvat lienevätkin ne avioliitot, jotka ovat todella onnellisia…"
"Saattaa niin olla. Sehän tietysti riippuu luonteista…"
"Niin kai. Mutta niinkuin ei ole mitään täydellistä tässä maailmassa, niin ei myöskään voi avioliitto olla… Ja syy on tietysti niin miehessä kuin naisessakin."