"Niin minä olen päättänyt!"
"Sehän sopii vallan hyvin. Sanot vain miehellesi, että lähdet käymään kotona, vilistät Helsinkiin ja annat jonkun spesialistin tutkia, oletko ihan terve, niin pääset varmuuteen…"
"En voi kuitenkaan näinkään elää. Minä inhoan häntä, en tahtoisi olla lähelläkään, niin minua kauhistaa… Ja sitten se ainainen pelko ja omantunnon ääni, että jos tuomitsen häntä väärin, jos hän onkin viaton…"
"Viaton! Kaikkea muuta! Ei ole yhtään ainoaa miestä, joka olisi viaton.
Vielä mitä! Vai viaton!"
"Mutta sehän on kauheaa!"
"Niinhän se on. Siksihän meillä naisilla on äärettömästi tehtävää…"
He innostuivat puhumaan naisen tehtävistä ja unhottuivat siihen, etteivät laisinkaan ajatelleet muita töitään.
Kun Laila vasta iltapäivällä palasi kotia, ei Jouko ollutkaan saapunut toimistosta.
Laila säpsähti vähän, mutta toivoi Jouon tulevan myöhemmällä.
Toimistossa saattoi olla näin joulun lähetessä ylimääräisiä töitä…
Mutta oli kuin joku olisi hänen tuntoonsa pistänyt ja kuin olisi hänen syynsä, että Jouko viipyi… Vaikka he eivät olleet näinä aikoina paljon toisiaan puhutelleet, tuntui Lailasta kuitenkin kauhean tyhjältä nyt, kun Jouko oli poissa…