— Mutta lain kautta sen kuitenkin otan! — mietti hän lopulta.
Ilta alkoi tuntua Lailasta pitkältä, mutta Joukoa ei kuulunut tulevaksi…
Hän koetti ottaa ompeluksensa esille, saadakseen ajan nopeammin kulumaan, mutta ei ottanut työ käydäkseen…
Kaipasiko hän sitten Joukoa, vai minkä vuoksi tuntui olo näin hirveän ikävältä? Vastahan hän oli päättänyt lähteä Helsinkiin joksikin viikoksi ja jättää Jouon yksinään! Ja Jouotta silloinkin pitäisi olla…
"Niin… sehän oli selvää! Tottapa tulee, kun ehtii!"
Mutta ei hän sittenkään saanut rauhaa. Hänessä oli jotakin, mikä vaivasi tai oikeastaan kuin nuhteli, eikä se päästänyt häntä oikein rauhaan…
Mitähän Jouko oli ajatellut, kun oli yksin kotona istunut, hänen hulmutessaan kaupungilla! tuli hän yhtäkkiä miettineeksi, muistaaksensa ensi kerran. Ei ollut koskaan tullut Jouolta kysytyksikään — nyt näinä viime aikoina.
Hän päätti tiedustaa palvelustytöltä, mutta samassa Jouko tulikin.
Eikä hän saanut kysytyksi Jouoltakaan, missä hän oli viipynyt. Jouko sitä odotti, mutta kun ei Laila puhunut mitään, sanoi hän:
— Söinkin päivällisen muualla.