Laila oli hyvin väsyneen ja kiihkoisan näköinen.
"Kuten muistat, puhuin minä tänä aamuna, että miehesi jätti minulle arpajaisiltamaan kirjoittamansa puheen", sanoi hän Lailalle aluksi.
"Muistan minä… muistan minä", ja Laila istahti keinutuoliin.
"Häneltä oli kai erehdyksestä jäänyt paperien väliin tämmöinen pienoinen lappu. Ajattelin, että teen oikeammin, kun tuon sen tänne, josta se on lähtenytkin, sillä tämä näkyy olevan miehesi käsialaa", sanoi hän sitten ja veti taskustaan paperilapun, johon oli kirjoitettu molemmin puolin, nähtävästi hyvin kiihtyneessä mielentilassa ja ikäänkuin jonkunlaiseksi konseptiksi…
"Mitä siinä sitten on?" sai Laila kysytyksi, vaikka hänestä tuntui, että se koski häntä…
Toiselta puolen Laila luki ääneti:
Olen sinut menettänyt, samoin kuin nyt olen menettänyt
kaiken sen voiman, jonka sinun kauttasi olen saavuttanut…
Minulla on joku kohta mennyt rikki, enkä koskaan enää
kykene nousemaan…
Toisella puolen oli:
Miksi minut hylkäsit? Miksi et pelastanut minua, vaikka olisit voinut? Miksi et ollutkaan orvon ystävä etkä heikon hoivaaja? Sinä, pelastajani, olit yhtä heikko kuin…