Laila kalpeni, mutta luki vielä pari riviä, jotka olivat kirjoitetut poikkipäin:
Epäilit minua syypääksi synteihin, joita en koskaan ole tehnyt…
"Hyvä Jumala, mitä tämä on? Mitä merkitsevät nämä sanat? Ovatko nämä minulle tarkoitetut?"
"Kyllä minä tiedän, mitä ne merkitsevät", sanoi neiti Saksinen melkein kylmästi. "Minä olen nuo sanat myös lukenut."
"Mitä luulet niiden merkitsevän?" kysyi Laila ikäänkuin pökertyneenä.
"Ne merkitsevät sitä, että miehesi on mennyttä kalua, sillä hän on juoppo… ja sinä olet hänet nyt langettanut…"
Neiti Saksisen ääni oli ollut kova, mutta kun Laila rääkäisemällä kiljahti ja valahti hänen syliinsä, täyttyivät hänenkin silmänsä kyynelillä, ja lempeämmin hän sanoi:
"Miehesi on matkustanut… turmiotansa kohti…"
Hetken kuluttua kysyi Laila heikolla äänellä:
"Enkö voi häntä mitenkään pelastaa? Hän tahtoi maalle, pois kaupungista! Minun täytyy hänet pelastaa… Minä olen syössyt hänet turmioon…"