Hän kävi käsiksi perintööni kuin verenhimoinen peto. Hän voitti oikeudenkäynnin kautta isävainajani pastorille testamenttaaman perinnön.
Liikkeen hän kehui kasvavan ja vuosivaihtojen olevan julman suuria. Minä elin ja iloitsin. Ja koetin unhottaa koko ensimmäisen naimisissaoloni.
Ja nyt on kaikki lopussa. Olen muutaman kuukauden ajan syönyt itse ansaitsemaani leipää. Ensi kerran eläissäni olen saanut syödä omaa leipääni…
Minulla on täällä laitakaupungilla pienoinen huone, jossa asun. Päivin kuljen työssä konttorissa, mutta loma-ajat istun huoneessani…
Näin ihmeen kirjavaa voi ihmiselämä olla! Ennen rikkaana ja toimettomana, nyt köyhänä, mutta työtätekevänä!
Ja kuitenkin minusta tuntuu nyt, kun ajattelen elettyä elämääni, etten missään nimessä tahtoisi sitä takaisin semmoisenaan. Tosinhan on jokunen kosteikko minunkin elämässäni. Ovathan linnut laulaneet minulle samoin kuin muillekin, jotka rakastavat. Mutta sittenkin!
Sittenkin tuntuu minusta, etten vaihda!
Tunnen selvästi, etten ole niin lahjaton kuin olen luullut. Seikka on vain se, etten ole osannut oikeaan. Ja ettei minulla ole ollut tositarvetta ryhtyä mihinkään. Mutta nytpä on. Ja minä yritän…
Kun saisin tämän vihan sydämestäni lauhtumaan!
Vihaan viinaa ja miehiä. Ilman niitä olisin toinen ihminen. Olisin voinut tehdä paljon hyvää, olisin ehkä voinut tulla hyödylliseksi ihmiskunnalle.