Laila sisaremme!
Kyllä olemme kuulleet, kuinka sinun on käynyt. Mutta kyllä sinussa on itsessäsi syytä. Olisit kerrankaan kuunnellut isävainajan neuvoa ja ottanut pastorin mieheksesi, kun kuitenkin vielä menit toisiin naimisiin. Etkö jo saanut kyllääsi siitä ensimmäisestä retkusta, joka juovuksissa kuului junasta pudonneen. Ja sanoivathan kaikki, että juoppo ja maankiertäjä se oli. Ei se sinulle niin kovin rakas liene ollut, vaikka paruit häntä yötä päivää, kun niin pian toisen miehen otit, vielä hullumman ensimmäistä. Saapi ihan hävetä silmänsä ja korvansa täyteen, kun ihmiset kysyvät täällä, kuinka sinä jaksat ja mitä hommaat! Sillä kaikki täällä tietävät, miten sinun on käynyt. Moni on syyttänyt isävainajaakin siitä. Ei olisi pitänyt isän sinua kouluttaa ja hemmotellen työttömänä kasvattaa, vaan komentaa työhön niinkuin meidät muutkin lapset komensi.
Ja kyllä se parasta olisi ollutkin.
Olen kirjeesi sisällöstä huomaavinani, että sinä luulet vielä sinulla täällä olevan perimyksiä. Mutta ei mitään ole. Päinvastoin. Sinun koulunkäyntisi maksoi tuhansia, jotka ovat otetut yhteisestä perinnöstämme, ja kuitenkin olet saanut yhtä suuren osan kuin me muutkin.
Tuskin sinulla täällä olisi jouluna sen hauskempaa kuin sielläkään. Me olemme vuokranneet kaikki liiat huoneet, niin että meillä ei itsellämmekään ole — — —
Tähän asti luettuani heitin kirjeen käsistäni…
9.
Laila oli viettänyt joulunsa Helsingissä — yksin.
Hänellä ei ollut yhtään ainoaa sukulaista koko kaupungissa, eikä hän ollut seurustellut entisten ylioppilastoveriensakaan kanssa, joita vielä oli joitakuita pääkaupungissa.
Lailaa oli tuttavapiiri yleensä alkanut pitää vähän omituisena siitä asti kun hänen miehensä karkasi Amerikkaan. Ennen niin iloinen, kaikkia miellyttävä ja kaikkien suosima komea ja puhelias rouva oli tullut umpimieliseksi, vähäpuheiseksi ja näytti välttävän kaikkien seuraa.