"Yleensä ei kansakoulunopettajan toimi ole helppoa — uupuu siihen moni…"
"Mutta siten voi kasvavan kansan hyväksi parhaiten vaikuttaa", sanoi Hilma.
"Onhan se niinkin, vaan esimerkki vaikuttaa enimmin… Olisi kai sinullakin vaikutusalaa kotipitäjässäsikin, omien siskojesikin parissa…"
"Ei ole kukaan profeetta omalla maallaan."
Siihen suuntaan rovasti ja Hilma keskustelivat. Ja lopuksi rovasti lupasi Hilmalle lainata rahat seminaarin lukuja varten.
Kevein askelin ja ylpeä hymy huulilla Hilma läksi Haukkavaaraan päin kävelemään.
Mutta rovasti jäi kamariinsa pitkäksi aikaa mietteisiinsä istumaan. Hän oli paljon auttanut opiskelevaa nuorisoa. Ollen rikas mies ja lapseton hän rakasti nuoria ja mielellään auttoi. Monta köyhää tyttöä oli avustanut seminaariin, monta nuorta miestä yliopistoon. Eikä hänen tähän asti ollut tarvinnut katua avustustaan. Kunnon opettajattaria oli tytöistä tullut ja nuorista miehistä virkamiehiä…
Mutta kuitenkin tuntui hänestä nyt, että Hilman suhteen ei tiennyt, tekikö oikein vai väärin. Mielessään syytti hän kansanopistoakin. Siinä saattoi olla joku vika. Kansanopiston tarkoitus oli kasvattaa kelpo kansalaisia, jotka saadun oppinsa valossa työtä tekisivät ja esimerkillään ympäristöönsä vaikuttaisivat…
Mutta Hilman käytös opistosta palattua oli ollut loukkaava ja hänen toimensa kotonaan kokonaan esimerkiksi kelpaamatonta.
"Koreutta ja työttömiksi ne siellä oppivat", oli hänellekin moni isäntä sanonut, kun oli puhe Hilmastakin tullut.