Ja hänelle oli kerrottu, ettei Hilma enää rikkaa ristiin kotonaan pannut eikä yleensä muuta tehnyt kuin luki ja kampaili hiuksiaan…

Ja vanha rovasti jäi pitkäksi aikaa mietteisiinsä istumaan, sammunut piippu toisessa kädessään.

IV

Tuli Juhannus ja ohi meni.

Marjat metsissä kypsyivät, heinä kasvoi ja ohra hiusta näytti.

Hilma oli joka viikko käynyt kirkonkylässä kirjettä kysymässä ja noutamassa. Jotkut koulutoverit kirjoittivat kuulumisiaan, keveitä, kömpelöitä kirjeitä, jotka eivät Hilman mielestä sisältäneet mitään — ei ystävyyttä eikä sitä henkeä, joka opistossa ollessa oli kaikkia elähyttänyt. Mutta Pentiltä ei vieläkään kuulunut kirjettä, vaikka Hilma oli jälkeenkinpäin kirjoittanut.

Vihdoin, eräänä lauantai-iltana, kun Hilma kirkonkylältä palasi, oli hänellä Pentin kirje taskussaan. Sykkivin sydämin käveli hän Haukkavaaraa kohden, oikaisi polkua rantatörmälle ja päätti siellä vasta, virran vieressä istuen, Pentin kirjeen lukea.

Rantatörmälle, tulvan leikkelemän hiekkalohmun partaalle hän istui, edessään virtava joki, takanaan laaja, kukkiva niitty ja taempana korkeita vaaroja ja harmaita huippuja, aukaisi vapisevin sormin kirjeen ja alkoi lukea:

"Hyvä Hilma ja opistotoveri!

Saan kiittää kirjeestäsi ja ilmoitan että olen täällä Tulisahalla työssä ja voin tavallisen hyvin. Koetin pitää muutamia puheita työväelle, mutta huononlaisella menestyksellä. Ei kansa ymmärrä aatteita. Vastenmielistä on tämä toimi, mutta minulla ei ole kotia, jossa olisin. Mahtaisiko teidän rovastinne, joka on niin monta muuta auttanut, minullekin lainata rahaa. Otapa ja kysy.