Riihiä jo puitiin Haukkavaarassakin paraikaa. Aaro isäntä oli saanut vielä velkamiehensä vartomaan ja talonmyynti-kuulutus oli peruutettu. Vuoden sato oli tänä vuonna ollut runsas kaikin puolin, ja Aaro oli sitäpaitsi onnistunut saamaan paperipuumetsälleen ostajan. Metsärahoilla saikin kiivaimmat velkamiehensä asettumaan. Ja Hilma oli mennyt seminaariin. Hämärtyvänä iltana, kun riihestä oli palattu ja jo oli kylvetty, istuivat Haukkavaaran isäntä ja emäntä keskenään jutellen.
Hilman menon jälkeen oli Kaupin leski vielä käynyt Haukkavaarassa ikäänkuin Hilman jälkiä nuuskimassa. Pahalla päällä ja raskasmielisenä oli ollut, mutta ei ollut kuitenkaan uhannut hakea velkaansa Aarolta, vaikka hänellä olikin suuri saatava.
Ja kun Kaupin leski oli suoraan Aarolta ja emännältä kysynyt, mikä saattoi olla syynä, ettei Hilma, köyhä ja turvaton tyttö, suostunut tulemaan pitäjän parhaaseen taloon emännäksi, niin oli emäntä silloin sanonut, että huhu kertoi Salomonin olevan Aholan Annan lapsen isän — ja sitä oli Hilma pahana pitänyt.
Silloin oli Kaupin leski kironnut ja sen pitempiä puheita pitämättä lähtenyt pois.
"Vaan lieneekö sitä oikeastaan moittinut", arveli emäntä. "Eihän Hilma minusta ollut entisen lainen missään suhteessa sitten kun sieltä kansanopistosta palasi… Yökaudet luki ja kirjoitteli kesälläkin ja usein itkikin. Ja ennen kun oli semmoinen hyvä karjanhoitaja ja verraton lypsäjä ja muuhunkin työhön aina ruttosa rupeamaan, niin ei ole koko kesänä kun kerran pyytämättä lypsämään tullut ja kerranko lie käynyt niityn laidassa… Ei siellä vaan siinä opistossa työhön kehoteta… lukemaan ja lukemaan vaan ikäänkuin sillä henkensä elättäisi… Vai eikö ole totta?"
Emäntä puhui kuin moittien Aaroa kaikesta.
"Niinpä näytti", myönteli Aaro alakuloisesti. "Vaan minkäpä minä sille tein. Semmoinen haluhan sillä oli sinne, että lakkaamatta kärtti…"
"Mikset komentanut työhön, vaan annoit joutilaana keimailla ja kirjojansa lueskella?" ärähti emäntä taas.
"Olisipa siinä ollut tilaisuus sinullakin Hilmalle sanoa… ja ehkäpä hän itsensä silläkin tiellä elättää, niin rovasti ainakin vakuutti", sanoi Aaro.
Siihen ei emännällä ollut vastaan sanomista. Mutta sen sijaan alkoi hän taas syytellä isäntää: