"Jos hän ei olisi kansanopistoon päässyt ja siellä niitä 'aatteita' saanut päähänsä, niin epäilemättä olisi Kaupin leskelle vaimoksi mennyt — siihen monen kylän tyttäret toivoivat. Vaan kun et sinäkään kovaa sanaa sanonut, vaan annoit aina perään… Eihän Hilma yksin minun porinastani ja puheistani huolinut…"
"Mitäpä pakottamaan naimisiin, kun ei itsellä halua ollut… ja luulenpa Hilman kuuluvan sinulle sen verran kuin minullekin…"
Aaron äänessä soi katkera sävel, jota emäntä tuskin koskaan ennen oli kuullut. Ei pahimpina kiusausten hetkinäkään ollut Aaro, aina siivo ja sydämellinen, viitannut siihen, ettei Hilma ollut hänen lapsensa.
Mutta sen tunsi emäntä nyt, ettei asia Aaron mielestä ollut häipynyt eikä koskaan tietenkään unohtuisi, vaikka Hilmasta näytti pitävän niin paljon kuin muistakin lapsista.
Sanaakaan enää virkkaamatta nousi hän ja läksi navetan puoleen.
Mutta Aaro jäi yhä hämärämmäksi käyvään pirttiin istumaan omiin mietteisiinsä vaipuneena, eivätkä hänen surumielisiä ajatuksiaan tuntuneet häiritsevän pienemmät lapsetkaan, jotka lattialla mellastivat.
* * * * *
Myöhään syksyllä, kun joki jo oli jäässä, jänkät miehen kantavina mutakenttinä ja talven valkoinen käsi ilmassa viipotti, saapui Hilmalta ensimmäinen kirje kotiaan. Isän osoite oli kirjeessä, sillä Hilma tiesi, ettei äiti osannut kirjoitusta lukea.
Kun Aaro sunnuntaina palasi kirkolta, ilmoitti hän, että Hilmalta oli kirje.
Mutta vasta sitten, kun emäntäkin oli navettatyöt tehnyt ja takkaan oli sytytetty pystytuli, kokoontuivat kaikki lapset ja emäntä isän ympärille kuuntelemaan Hilman kirjettä.