Mutta merkillisen lyhyt oli Hilman kirje. Ei selittänyt olostaankaan muuta kuin että hän "voi hyvin". Ei ollut terveisiäkään nimenomaan kenellekään muulle lähettänyt kuin pikku Lailalle. Ei tiedustellut kotikylän kuulumisia eikä naapureista mitään. Ei ollut Kaupin leskestäkään sanaakaan.
Aaro näytti pettyneeltä ja emäntä istui puhumattomana ikäänkuin lisää odotellen.
"Eikö muuta mitään kirjota?" kysyi hän vihdoin.
"Eipä näy muuta olevan… puhdasta paperia tämä loppu", vastasi Aaro ja kääri kirjeen kokoon.
"Eikös Hilma Lailalle mitään lähettänytkään?" kysyi pikku Laila, joka isää vasten nojaantuneena oli kirjettä kuunnellut.
"Olihan siinä terveiset sinulle", sanoi emäntä, ja noustessaan ylös lisäsi hän tuikealla äänellä:
"Muille ei ole liiennyt sitäkään."
Mutta Aaro nousi ja pani Hilman kirjeen virsikirjan väliin loukkokaappiin.
Kun he illalla asettuivat levolle, ei Aaroa tuntunut nukuttavan.
"Mitä sinä valvot?" kysyi häneltä emäntä.