"Olisit saanut pakottaa…"
"Hyvä on, etten pakottanut… Minusta tuntuu, että Hilma on nyt meiltä iäksi mennyt…"
"Pyh! Miten niin uskot ja ajattelet…?"
"En minä osaa niin selittää sitä, vaan niin minusta tuntuu."
"Ne ovat taas niitä sinun omia pehmeitä ajatuksiasi! Lupasihan hän muistaa ja ottaa Lailankin kouluttaakseen…"
"Niin minusta vaan tuntuu, ettei tule enää. Oli surkeaa, kun koko välin itki ihan asemalle asti…"
Ei emäntäkään siihen mitään virkkanut. Mutta kun kumpikin vielä valvoivat, sanoi Aaro:
"Kun ei tulisi isänsä luontoinen, hurja ja huikentelevainen…"
"Minuun se on tullut… kova on luonto, sen olen nähnyt, ja ylpeä lisäksi kuin mikähän…"
Emäntä nukkui pian, mutta Aaro valvoi aamupuoleen yötä ja mietiskeli syytä, miksi Hilma niin lyhyen kirjeen oli kirjoittanut.