Hän itki niin — koko elämänsä tänä yhtenä ainoana iltana.
Mutta taas tyynnyttyään muisti hän Kaupin leskeä… ja tunsi, ettei hän jaksanut ajatella sitä loppuun, — kun ajatteli mahdollisuutta että hän nyt olisi Kaupilla emäntänä.
* * * * *
Mutta vähitellen, kun hän alkoi tutustua pitäjään ja pitäjäläisiin, alkoivat päivätkin tuntua lyhemmiltä, ja välisti voi hän jo laskea leikkiä lastenkin kanssa tunnilla.
Hän oli alussa välttänyt seuraa ja kulki enimmäkseen yksin. Harvoin hän hymähti, ja oli vähäpuheinen varsinkin isommassa joukossa.
Mutta pitäjän nuorilta miehiltä ei jäänyt huomaamatta, että uusi opettajatar, Hilma Vaara, oli kaunis tyttö, joka pukeusi aistikkaasti ja käveli komeasti, että hänen hymynsä oli suloista ja olentonsa viehkeää.
Ja kun Hilma joulun aikana nuorisoseuran iltamassa piti puheen, myönsivät kaikki, että heidän oli onnistunut saada lahjakas opettajatar.
"Mutta hän on vähän omituinen…"
"Kuinka niin?"
"Öisin valvoo ja itkee, ja kun nuoria miehiä näkee, niin melkein pelkää…"