Ensi silmäyksellä tuntee hän nuoren naisen, joka lasta hoitaa. Se on hänen sisarensa Selli, joitakuita vuosia nuorempi kuin hän. Sellin katse kohtaa Hilman katseen, ja Hilma ymmärtää, että Selli on hänet tuntenut…
Ei ketään muuta ihmistä ole koko avarassa pirtissä kuin Selli ja lapsi; köyhyys ja siivottomuus näkyy kaikkialla.
"Sinunko lapsesi tämä on?"
Hilma upottaa tuiman, kylmän ja jäisen katseen Selliin, joka ei kuitenkaan näytä siitä välittävän.
"Kuka on isä?"
Hilman ääni on jäinen ja kova; näyttää kuin tahtoisi hän silmäinsä salamoilla tappaa sisarensa.
Selli ei siihen vastaa, mutta hetken kuluttua sanoo hänkin niin kolkolla äänellä kuin voi:
"Tällälaillako sinä monen vuoden perästä tulet tervehtimään!"
Hilman äskeinen mielenkovuus herpoaa, ja hän purskahtaa hermostuneeseen itkuun.
"Voi sinua ja voi minua ja voi meitä kaikkia!" vaikeroi hän.