Selli ei virka mitään, mutta sisaren itkiessä heltyy hänenkin mielensä ja hän sanoo kuin anteeksi pyytäen:
"Pettynyt olen minä elämässäni… kuinka lienet onnellinen sinä… kun et pitkiin vuosiin ole itsestäsi mitään tietoa antanut…"
Hilma itkee yhä.
"Kun isä kuoli, jäimme orvoiksi ja köyhiksi… Kaupin leski on talon velastaan ottanut, mutta sallii meidän tässä vielä asua…"
"Elääkö äiti…?"
"Vielä elää, mutta sairas on, ja sinua on ikävöinyt. Tuolla se asuu sinun entisessä kamarissasi, ja Heikki, nuorin lapsi, on vielä hänen kanssaan…"
Hilma kyllä kuulee mitä Selli puhuu, mutta ei saata itkultaan mitään puhua.
"Muut ovatkin jo maailmalla kaikki… Missä lienevätkin… en tiedä…"
"Lailakin…?"
Hilman ääni väräjää ja hän katsoo tuskallisena Selliä silmiin ikäänkuin apua pyytäen.