"Laila on mennyt uuden metsäherran perheen palvelukseen… Mihinkä lienevät siirtyneet Etelä-Suomeen; ei ole hänestäkään kuulunut…"
"Laila parkakin… avarassa maailmassa!"
"Pojat lienevät tukkitöissä, vaan en ole heistäkään kuullut… Olen elättänyt itseäni käsitöillä, vaan nyt olen aikonut kesätöihin, jos tämä lapsi paranee…"
He olivat ääneti pitkän aikaa, kumpikin omissa surullisissa muistoissaan. Hilman tuntoa soimaa ja hän tuntee, että se entinen tuska, joka ei vielä ollut kuin aavistusta, nyt oli muuttunut ja kasvanut puolta raskaammaksi. Elämä tuntui hukkaan kuluneelta, ja raskas murhe siitä, ettei ollut tehnyt mitä olisi voinut, uhkasi sydämen halaista…
"Kaupin leski on ollut hyvä sekä äidille että minulle… hänettä olisi äidilläkin monesti hätä ollut… Sinua kai vieläkin muistelee…"
Kun Hilma ei siihen osaa mitään sanoa, jatkaa Selli:
"Kumma sinä olit, kun et Kaupin leskeä ottanut… nyt olisit emäntänä, sillä kaikki entiset lapset ovat jo naimisissa… Eikä näy Kaupin leskelle kukaan muu kelpaavan, vaikka ottajia kyllä olisi…"
"Kuka sinut petti?" kysyy Hilma sitten äkkiä.
Sellin katse laskeutuu, puna poskille kohoaa ja väräjävin äänin hän selittää:
"Rakas oli minulle ja olisi vieläkin… takaisin lupasi tulla, kun tiesi kuinka asiani ovat… Vaan ei ole kuulunut… Olisiko koskiin hukkunut tai tukkimetsään kuollut…"