Hilma kohosi istumaan. Hänestä tuntui, että hänessä oli jotakin iäksi päiväksi särkynyt.
"Mene pois, portto sinäkin", sanoi hän tylysti Sellille ja työnsi häntä luotaan.
Toisenkin veri kuohahti.
"Elä kehu siveydelläsi", sanoi hän nyt vimmassa. "Kuinkahan olisi sinulle käynyt, jos se laulaja Halminen olisi saanut talossa käydä niinkuin aikoi… Vaan isävainaja sen esti… ja toimitti kansanopistoon…"
Hilma nousi seisomaan kuoleman kalpeana, mutta ei saattanut mitään sanoa.
"Sinun veressäsi on porttoutta kyllä… sillä sinä olet eri isää kuin minä… minun isäni oli kunniallinen mies, mutta sinun oli linnassa istunut roisto…"
Hilman huulet liikkuivat, mutta Sellin vimmastunut katse tunki hänen ytimiinsä asti.
Hän kokosi viimeiset voimansa ja lähti kuin takaa-ajettuna kävelemään rantatörmää pitkin. Sisar yritti häntä seuraamaan, katui kiivauttaan ja pyyteli anteeksi.
Mutta kun hän Hilman rinnalla kävellen oli seurannut tätä pitkän matkaa, pyörsi hän takaisin ja huusi hyvästiä.
Mutta ei kääntynyt Hilma häntä katsomaan eikä vastannut hyvästiin.