Miksei ole ennen tämä ajatus hänelle tullut? Miksei ole ennen muistanut?
Ehkä on liian myöhää jo, — kaikki ehkä menetettyä…
Kuin kuumilla kivillä hän liikkuu ja sairaalloinen puna palaa hänen poskillaan…
Ollapa nyt ystävä, joka lohduttaisi!
Mutta ei yhtään ystävää ollut!
Ei ollut koko maailmassa yhtään ainoaa ihmistä, jolle sydämensä sisimmän saattaisi kertoa ja tuskansa tulkita…
Yksin… yksin oli hän maailmassa!
Jospa hän Lailan kumppanikseen saisi, jospa hän vielä ehtisi ennenkun oli myöhäistä!
Hän voisi vielä sovittaa sen, jonka oli laiminlyönyt — ja Lailasta tulisi hyvä ja jalo ihminen — hänhän olikin eri isää, jonka suonissa ei ollut kulkuriverta, vaan siivon ja hyväsydämisen isän…
* * * * *